30.11.2011

Joko se on joulukuu?


Ohopsis, joulukuuhan onkin ihan ovella. En todellakaan ollut varautunut siihen että joulun odotukseen pääsee siirtymään jo tällä viikolla. Ja joulun odotuksella tarkoitan siis sitä, että kun joutuu kiroamaan kaupoissa ja kauppakeskuksissa soivia joululauluiksi kutsuttuja renkutuksia - ani harva saavuttaa joulumusiikille asettamani korkeat vaatimukset, voi plääh -, viime tipassa ostettuja hyasintteja (kuvassa viimevuotiset) ja aaton aattona keksittyjä mahtavia jouluruokaideoita joista kaikkein kunnianhimoisimpia olisi pitänyt alkaa valmistelemaan jo elokuussa. Toisin sanoen, en ole jouluihminen siinä kuin ne, jotka itseään jouluihmisiksi kutsuvat ja ottavat edellä mainitut asiat huomioon. Mutta kyllä sen verran minussa jouluihmistä on, että piparit pitää leipoa itse tehdystä taikinasta, sillä kaupan taikina ei maistu miltään, ja jouluna on kuusi koristeltava. Ja se hyasintti on oltava, sillä sen tuoksua ei mikään voita.

Mutta sitä ennen ompasen (= nopeasti ompelen) koltun perjantaisiin pikkujouluihin. Havainnekuvat yllä hyasinttien ja anopin puolukkajäädykkeen jälkeen antavat esimakua a) koltun mallista ja b) koltun materiaalista. Pohdin tätä mekkoasiaa taannoin ja päädyin lopulta kompromissiin; teen itse, mekon malli pysyy samana, materiaaliksi valitsin jotain halvempaa kuin LUXURY-silkin. Sormet ristiin nyt siellä intternetin toisella puolella että homma onnistuu.¨

P.S. Ylläolevassa kuvassa mekkokangas näyttää ihan lameelta. Ei se sitä kuitenkaan ole vaan hieman jotain hillitympää. Mutta oli niin juhlallisen näköinen kuva että menköön nyt.

28.11.2011

Lunta


Tällä viikolla meillä taidetaan tehdä lumitöitä eikä paljon muuta. Mutta ihan kiva että se viimein tuli tänne, lumen valkeus. Kummasti virkistää mieltä.

P.S. Jos olet minun laillani miettinyt mihin kaupungin torilta ovat pulut hävinneet sitten lapsuusaikojen, vastaus löytyy meidän pihalta.

25.11.2011

Taitoa


Houkuttaisiko perinteisen kinnasneulatekniikan opettelu? Tai valmistaa rautalangasta pieniä sisustusesineitä, kutoa iloisen väristä liinaa tai mattoa? Tässäpä teille esimakua siitä, mitä ensi kevätkaudella voi Pohjois-Karjalan alueella käydä harrastamassa Taito Pohjois-Karjalan toimipisteissä - yllänähtyjen lisäksi paljon paljon muutakin. Sain kevään kurssiesitteen painoon eilen - siinä se yksi pieni työjuttu, johon olen aiemmin epämääräisesti viitannut - ja sitä on saatavilla ensi perjantaista lähtien Joensuusta ja siitä eteenpäin sitten muualtakin maakunnasta kunhan kusti polkee ja posti kulkee. Lisätiedot Taito Pohjois-Karjalan kotisivuilta (kurssitiedot päivittyvät kunhan kurssiesite tulee painosta), ulkopaikkakuntalainen löytää kätevästi oman käsityöyhdistyksensä ja sen tarjonnan osoitteesta www.taito.fi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Aikas ankeeta tuolla ulkosalla. Viettäkäähän viikonloput.

23.11.2011

Ennen ja nyt



Neulominen on rauhoittava nollaamistapa. Sitä tehdään telkkarin ääressä iltaisin. Yleensä meikäläinen valitseekin yksinkertaisia malleja joihin ei tarvitse hirveästi keskittyä. Jotain samaa meditatiivisuutta on niin neulomisessa kuin uinnissa, mitä mieluusti kävisin harrastamassa useammin kuin - krhm - kerran kahdessa viikossa. Joten, kun edellinen neule saatiin finaaliin, nousi mieleeni vuosia lankavarastossa hauduteltu keskeneräiseksi jäänyt pikkuneuletakki. Kuvissa nähtyä pitsiä neuloin siis Ennen ja patenttineuletta työstän Nyt. Pikkasen piti tuota ennen-kuvaa kaivella, mutta arkistojeni perusteella selvisi, että se oli jopa vuosi kaksituhattakuusi kun tuo kyseinen materiaali elikkäs helmenharmaa Kitten Mohair - jossa itse pujotetut lasihelmet - oli tapetilla edellisen kerran. Että huh huh, ainoastaan viisi vuotta sitten. Korkea aikakin jo kaivaa mohairpölyt naftaliinista ja tekaista itselleen kaulahuivi talvipakkasiin. Tosin huivihan vaatii seurakseen samanmielisen hatun. Lankaa taitaa kuitenkin olla vain huivillisen verran, eli se siitä säästämisestä varastojen tuhoamisen avulla.

21.11.2011

Kirppispurkit



Tämmösiä löysin paikalliselta jättihallikirppikseltä oman paikan täydennys- ja siivousreissulla. Näinhän se on, että sen kerran kun meikäläinen saa kirppispöytänsä jopa kannattamaan, pitää ansaitut rovot pistää palamaan jo paikan päällä. Hintalapussa luki lyhyesti ja ytimekkäästi vain "Iittala", joten oletan että hintaan oli pistetty iittalalisä. En tiedä mitä tarkoitusta varten nämä iittalalaiset on alunperin tehty, mutta maustepurkeiksi minä ne heti mielsin. Ja huomatkaa jälleen ah niin trendikkään japanialaisen masking tapen luova käyttö.

Allekirjoittaneella on mekko-ongelma. Ostaako kallis kangas ja surauttaa ihan kelvollisella Suuren Käsityölehden ohjeella (lokakuu 2010) itselleen kokkarimekko joka ainakin omassa mielikuvituksessa sopii päällepantavaksi niin kohtsillään tapahtuviin miehen työpaikan pikkujoululoihin kuin ystävän keväisiin hääjuhliinkin, vaikka takana on suma epäonnekkaita ja hätäpäissään väsättyjä ompelemuksia, eikä ole täyttä varmuutta siitäkään, miten hyvin vaalea beige - tshamppanskajan värinen, sanoisin itse - silkki tosielämässä (ei siis em. mielikuvituksessa, jota tähän asti aiheesta ollaan konsultoitu) pukee kyseistä kalpeaa punapäätä? Vai pitäisikö kiskasta kukkaronnyörit tiukalle ja käydä hieman tarkemmalla syynillä läpi omaa vaatekaappia ja sen pääosin eräästä ruotsalaisfirmasta hankittua sisältöä asenteella "no voinhan minä tämänkin tietysti laittaa", kun kerrankin olisi tilaisuus tuntea pukeneensa itsensä nätiksi, ilman kompromissejä? Vai lähteäkö mekkokaupoille, joista mitään unelmien mekkoa ei kuitenkaan löydy (sellaista kun tuskin on tehtykään) ja joutuu tyytymään siihen "ihan kivaan" joka kuitenkin hautautuu kaapin perukoille entisten seuraksi, tai sitten hurahtaa johonkin trendihärpäkkeeseen jonka kohtalo ei juuri eroa edellämainitusta.

Mahottoman vaikeaa. Mutta se on ainakin varmaan, etten enää istu ompelukoneen ääreen aikeena improvisaatio aiheesta Vaate. Improvisoin viimekin perjantaina erään ihan hyvän riepuraukan roskakoriin.

17.11.2011

Pikainen Hei


Heisulivei täältä maalämmön asennustyömaalta. Viimeiset pari päivää täällä ei ole ollut lämpöä niin pattereissa kuin hanassakaan, joten olemme olleet evakossa. Lämpö palasi tänään - se ei tosin vielä tule maaperän syövereistä - joten mekin palasimme. Mutta eipä sillä välin ole juurikaan mitään tapahtunut. Palaan asiaan kunhan jotain näytettävää taas on. Siihen asti --- pikainen hei.

14.11.2011

Syöttötuoli



Tässä vanhassa postissa nähdyistä vaiheessa olevista kodinprojekteista taitaa kesken olla enää vain se tuftaustyö, sillä Katso; syöttötuoli on maalattu ja keittiön verhot ommeltu. Tadaa. Älkääkä uskoko, että huushollimme keittiössä olisi aina näin siistiä. Rojuläjät on vain kannettu kuva-alueen ulkopuolelle kuvaustuokion ajaksi. Ja jos ihan totta puhutaan, ei syöttötuolikaan ole vielä ihan kokonaan kahden maalikerroksen peitossa... oli vaan hiukan kiire saada tuoli jo käyttöön. Eikä sitä sitäpaitsi edes näe kuin lähietäisyydeltä tarkasteltaessa. Ja verhotkin ovat vähän vinossa. Ei kanttausta jaksa mittanauhan kanssa tehdä, varsinkaan jos sitä pitää vihoviimeisenä ihmiskunnan ompeluvitsauksena, kuten meikäläinen. Ihan siitä syystä vaan, että kanttaamiseen menee niin pirusti aikaa ollakseen sangen yksinkertainen toimenpide. Ollapa kanttauspaininjalka ompelukoneeseen. Ahhh.

Marraskuu! Mehut edelleen hukassa. Illat tuntuvat pitkiltä ja päivät eivät valkene ikinä. Lisäksi väsyttää. Tätä olen saanut viime päivinä valittaa jopa kahdelle ystävälle, ihanat jaksoivat kuunnella kotiäidin marinaa ja nyökytellä myötätuntoisina. Tarjosin vastineeksi vihreää talviteetä joka maistuu omenalle, mantelille ja kanelille.

Olen hieman tylsällä tuulella ja ajatukset harhailevat niin, etten saan enää muodostettua yhtään mielenkiintoista anekdoottia aiheesta Elämäni Kodinhoitajana tai Lähestyvä Kaamos jne. Mutta mainitaan nyt sivumennen että odotettavissa lähipäivinä on maalämpöpumpun asennus. Jännittävää.

11.11.2011

Marrasviikonloppu


Meillä viikonloppu perinteisesti koostuu yllä nähtävistä elementeistä. Lorvailusta ja jos jonkinlaisesta puuhailusta siis. Puuhailu on sanana perinjuurin ärsyttävä, sillä se voi olla luonteeltaan halveksuva enkä tykkää puhua aktiviteeteistani tyyliin "kunhan tässä nyt vähän taas puuhastelin", niinkuin en itsekään arvostaisi sitä mitä teen. Mutta minkäs teet! Minkä kategorian alle kaikki satunnaiset askartelu- ja paskarteluprojektit sitä sysäisi? Joten puhutaan nyt sitten hitto vieköön tämän kerran puuhailusta.

Puuhailu nro 1., vaunun peite kukkakankaasta edistyy ja on melkein finaalissa, mutta kyllä eilissä iltana kirosanat lensivät iloisesti tuota vinyyliä ommellessa. Voi helevetin helevetti minkälainen materiaali hätähousulle! Eikä siinä vielä mitään että vinyyli on tahmeaa, ja tarttuu koneeseen ommellessa, ja menee kaksinkerroin (!), mutta kun joku älykääpiö sai päähänsä että peitteestä pitää tulla kaksipuolinen. Käännettävä, katsokaas! EIHÄN NIITÄ TIKKEJÄ MITENKÄÄN SAA KUMMALLEKIN PUOLELLE YHTÄ SUORAAN .

Puuhailu nro 2. on matto. Sitä kudon äitin autotallissa, ja joskus tuossa taannoin mainitsinkin meneillään olevasta kangaspuunrakennusprosessista. No, puut ovat monien pienten vastoinkäymisten jälkeen nyt kasassa, loimi laitettuna ja mattoa paukutellaan noin kerran viikossa kun on näköjään niin kauhean kiireistä ettei useammin ehdi. Hirmu hyvin etenee. Varsinkin kun meneillään olevassa mallissa tehdään neljän heiton mittaisia tasaraitoja, elikkä kuteen päitä saa olla koko ajan päättelemässä. Matto on menossa myös ihanasti vähän sillai vinoon, johtuen puutteellisesta loimipärevalikoimasta. Nähtäväksi jää, millä tavalla sentin vinouma valmiissa matossa manifestoituu.

Puuhailu 3. Tämmöisiä pyörylöitä. Pakettikortteja? Koristenauhaa Weekday Carnival-tyyliin? Oikein silkkipainotekniikalla tehtyjä. Piti tulla joulukortteja, mokasin ja käyttistä tulikin kaksi pyörylää per kortti. Sen siitä taas näkee, että allekirjoittanutta ei pitäisi ikinä päästää työstämään mitään vähemmän kuin viikon verran haudottua ja jalostettua ideaa. Mutta muokataan tästäkin schaibasta nyt niitä timantteja.

Meikäläinen on jälkikasvuineen kohta taas myöhässä siitä viikottaisesta musisoivien vauvojen ja mammojen kokoontumisajoista. Hyvät viikonloput, tyypit!

p.s. pahoittelut poikkeuksellisen raflaavasta kielenkäytöstä. Tyylitöntäkö?

10.11.2011

Huurre


Noniin, juuri kun pääsin valittamasta marraskuun villapeittomaisesta raskaudesta, ne ovat täällä. Pikkupakkaset, nimittäin. Ja aurinko! Nämä kaksi yhdessä kaunistavat kummasti niin lehdistä kynityn lumimarjapensaan kuin kompostoituvat lehdetkin. Sormet syyhysivät koko aamun päästä kameran kanssa pihalle sohimaan kohdetta jos toistakin, onneksi lapsonen vaati päästä aamupäiväunilleen ennen kuin marrasaurinko ehti sulattaa kaikki huurteet.


Työn alla uusi peite - vai mikä kansi se on - vaunuihin kun entinen uhkaa hetkenä minä hyvänsä laueta niille sijoilleen. Siitä kuvia myöhemmin, mutta mainittakoon tässä ettei läpinäkyvän vinyylin löytäminen peitteen ikkunaosiota varten ollut kaikkein helpointa ja loppujen lopuksi jouduin materiaalia hankkiakseni sortumaan pieneen luvattomaan haltuunottoon.


Dooda kirjoitti blogeista ja kategorisoimisen vaikeudesta. Kirjoitus pisti pohdiskelemaan omaa sijoittumistani nk. blogosfääriin. Aloin kirjoittamaan vuonna 2005, enkä koskaan ennen viime kevättä uhrannut ajatustakaan sille, että blogilla pitäisi olla jokin teema. No, se kyllä näkyi kävijämäärissä, mutta itselleni minä edellistä blogiani ensisijaisesti pidinkin. Kuten on laita myös tämänhetkisen virityksen, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain... vähemmän epämääräistä. Halusin kehittää vähän kuvaustaitojani ja kirjoittaa jälleen suomeksi (kiitos Kotipalapelin ja monien muiden loistavien suomalaisten, edellämainittu Kiss my...blog muun muassa) eikä ollut mitään syytä jättää harrasteitaan pöytälaatikkoon. Ja niinhän siinä aina käy, kuten kaiken yrittämisen laita on, että jossain vaiheessa haluaa nähdä toiminnalleen kasvua. Olen miettinyt, olenko satunnaiselle lukijalle outo lintu josta ei saa oikein otetta; ei anna itsestään tarpeeksi ollakseen kiinnostava. Kerropa siis sinä, satunnainen lukijani, miten asia on.


Nyt sen vaununpeitteen kimppuun, kun nuori herra vielä uinuu. Hirveän vähän tunteja kodin-, lapsen-, ja omien asioittensa hoitajan päivässä!

7.11.2011

Marraskuu


Marraskuu meinaa viedä mukanaan. Ei nyt missään ankeilumeiningeissä välttämättä, mutta tämä harmaus vaan laskeutuu ylle kuin villahuopa ja vie mehut. Olo on pysähtynyt. Sentään on hyvä syy pitää päivälläkin valoja valopalloissa kun aurinko ei kuitenkaan näyttäydy. Haluaisin vaan pysytellä kotona kaiket päivät ja illat, juoda kahvia ja mussuttaa suklaata. Ikävä että pitää välillä tiskata (kuten kuvasta näkyy, ei tänään), pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja käydä kaupassa. Ja syödä oikeaa ruokaakin, ettei tule huono olo. Tai sitten voi pitää vapaapäivän tuosta kaikesta ja vaan lämmittää uunia.

Mutta koitan pysytellä liikkeessä marraskuun pehmentävästä vaikutuksesta huolimatta. Teen yhden pienen työjutun. Koitan käydä uimassa tällä viikolla. Käyn kahvilla ja kaupungilla. Teen muutakin kuin kotitöitä. Ehkä ompelen. Kenties jopa neulon.

4.11.2011

Valoja



Pidin vuoden tauon näistä niinkutsutuista jouluvaloista, joten olikin jo korkea aika kaivella johtovyyhdit ja pikkulamput naftaliinista. Toisen, tuon pitemmän valkoisen virittelin olohuoneen katonrajaan tunnelmavaloa antamaan tähän pimeimpään vuodenaikaan. Ja kuten huomaatte, samaan syssyyn myös kahvinkeittosoppi sai omat valopallukkansa.

On semmoisia asioita, joihin teininä oli ihan ihan ihan hulluna ja joihin nykypäivänä ei oikein tiedä miten suhtautua. Kuten jouluvaloilla somistaminen. Kynttilöiden (melkein pakkomielteinen) polttaminen. Pitkät hameet ja maiharit.

Meinaan viettää viikonloppuni sisätiloissa hyvässä seurassa lämmittäviä juomia ja ruokia siemaillen. Viettäkäähän tekin.

3.11.2011

Virkatut




Ihmettelen aina näitä tyttömäisiä juttujani, kun en romantilliseen tyyliin tarkoituksella pyri. Tässäpä kuitenkin taas yksi sellainen: talvinen seinäkoriste, jonka varsinainen seinälle ripustaminen veikin sitten vuoden. Inspiraatio yllä nähtyyn versioon löytyi täältä, pitsiliinojen ohjeet otin Mary Oljen Virkattuja peitteitä ja hartiahuiveja -opuksesta vuodelta kolmekymmentäjotain. Virittelin noita valojakin eilissä iltana aikani kuluksi, kun on niin pimeää. Nyt sitten vaan sitä valaisevaa lumipeitettä odotellessa. Tosin ei tässä mikään kiire vielä ole, mukavaahan se on kun kylmä koittaa hitusen myöhemmin.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät aina juuri alkaneesta vuodenajasta eniten. Sitten vuodenajan loppua kohti alkaa into hiipua ja seuraavan tuskastunut odotus alkaa. Katselin viime talvisia kuvia tuota alinta virkkuukuvaa etsiskellessäni, ja nyt mietin pimeitä talvi-iltoja (sisällä lämpimässä hyvien ystävien kera vietettynä), lumen narsketta kenkien alla ja hiljalleen taivaalta leijuvaa kevyttä pakkaslunta. Sitä miten kiva on olla ulkona pakkasessa kun tietää kohta pääsevänsä sisälle lämmittelemään kihelmöiviä varpaitaan.

Oho, menipäs romantilliseksi koko posti!

1.11.2011

Pätkäihmisen haalari


Projekti Pätkäihmisen Haalari saatiin päätökseen! Ja mahtuu sentään vielä päällekin. Kangas on jotain ysäri-Marimekkoa, trikoota siis tätini kaapin kätköistä (tehnyt välietapin äitin kaapin kätköissä). Ohje Suuresta käsityölehdestä parin vuoden takaa Anu Harkki-ajalta. Korvasin napit vetskarilla ja jätin hihan- ja lahkeensuuröyhelöt pois. (Kannattaa muutes pukea ryömimisikäinen pätkä mustiin, näkee milloin ja mistä on jäänyt imuroimatta.)

Itse seisoskelin viime perjantaina uloslähtöaikeissa vaatekaappini edustalla ja revin kuvainnollisesti hiuksia päästä. Kuka on ostanut kaikki kaapissa lojuvat rytkyt? Kaikesta päätellen joku pari vuotta nuorempi henkilö, jonka mielestä täydellinen asu illanviettoon on tunika tai "joku t-paita" ja farkut. Eli siis minä itse pari vuotta sitten, kun oli aikaa lorvailla vaatekaupoissa ja näemmä ostella iltarientovaatteita. Mutta ei siellä enää ollut mitään päällepantavaksi kelpaavaa. Arkivaatteita nyt on tullut päivitettyä tasaseen kirpparien avulla, mutta entä kun haluaa laittaa päälleen jotain hitusen koreampaa? Koin siis pienoisen lähestyvän kolmenkympin kriisin tuulahduksen (vasta ensi vuonna, vasta ensi vuonna...) yhdistettynä identiteettikriisiin. Rupeaisin ompelemaan mieleistäni kaapin täytettä heti, jos uskaltaisin edes toivoa, että ompelusprojektin puoliintumisaika tässä huushollissa olisi hitusen lyhyempi kuin pari kuukautta. Ja jos tietäisin, mitä se mieluinen on. Kankaitahan kuulkaas riittää.

P. S. Meillä on tämmönen takapihalla:


Tulivat laittamaan maalämpöä tähän räyskään. Siihen meneekin remonttirahat, mutta pääasia että saadaan lämpöä taloon. Se on tuo suorasähköllä lämmittäminen jotakuinkin sama kuin heittelisi setelinippuja uuniin.