31.1.2012

Aurinko armas



En kestä! Tämä kaikki valo saa sekoamaan!! Kamera on tänään laulanut aamunkukerruksesta iltapäivän pehmeisiin viime säteisiin, ja tässä teille siitä otanta, olkaapa hyvät. Kaikki tietenkin jälleen kerran kotini suojista napsittuja, sillä ei kai järki-ihminen tuonne ulos lähde näppejään jäädyttämään, heh. Siis lähtisi, tämä järki-ihminen ainakin, ellei se lapsen ja kameran kanssa vaatisi suunnattomia logistisia ponnistuksia. Mutta plussaa tässä olohuonekuvailussa on tuo mieletön ikkunaklasivääristymä aina strategisessa kohdassa kuva-alaa, sitä ei fotarin filttereistä kuulkaat löydy.

Se on kumma, miten lisääntyvä valo saa rattaisiin vauhtia ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Eilen uskaltauduin jo kakaroineni liikenteeseen, rajusti topattuna toki sillä mittarihan näytti lukemia jostain -25°C alapuolelta. Tänään suoritettiin eilisen toisinto, haettiin postista kengät jotka varmaan lähtevät samantien takaisin sinne mistä olivat tilattu. Koko ajan huokailin hiljaa mielessäni OOH ja AAH kuinka kaunista. Kotiin palattua postilaatikossa odotti nippu siemeniä. <3

P.S. Nämä kuvat näyttävät vielä paremmilta (no, subjektiivinen käsitykseni asiasta) kun laitat taustalle soimaan Bon Iverin samannimisen levyn. Rupesin yhtäkkiä tykkäämään, aiempi suhtautumiseni ko. yhtyeeseen oli haalea mieltymys.

30.1.2012

Ziggy


Lauantain kunniaksi piti mennä kirpputorikierrokselle koko perheen voimin, mutta kuumemittari sanoi että eipä kannata. Piti myös pestä lattiat, mutta jyystävä päänsärky (aina kun päänsä laskee) sanoi että mietipä uudelleen. Ei kai siinä sitten muuta vaihtoehtoa ole kuin löysäillä ja siinä sivussa vaikka vähän neulasta. Eräs kaveri sanoi parhaimmillaan intensiivisellä neulonnalla saavansa aikuisten villapaidan aikaan viikossa. Siis VAU. Meikäläinen on työstänyt tätä alle metristen ihmistaimien kokoista röijyä jo miltei kuukauden päivät, ja vähintään yhtä pitkään muistaakseni meni sen ainoan ihmisen kokoisen villapaidan vääntöön, plus pakollinen parin kuukauden tauko että saa kasaan tarpeeksi huvitusta päättelyyn. Malli on Ziggy, ravelrysta löysin ja ehkä se kevääksi valmistuu.

Kylläpä muuten ei meikäläisen silmällä värikorjailun ammattilaiseksi ryhdyttäisi. Viitaten siis yllänähtyihin valokuvataiteen tuotoksiin.

27.1.2012


Kummallista valoilmiötä on saanut seurata viime päivinä taivahalla. Jotkut ovat tietysti seuranneet sitä ainoastaan kotinsa lämmöstä, kipeinä kun ovat. Nuo kyseiset tyypit eivät ole viitsineet mennä edes rappusille asti kyseistä ilmiötä taltioimaan, vaan ikkunaklasin takaa on pitänyt kuvansa napsiman. Naapuruston rusakko on löytänyt meidän pihalta turvallisen päiväpiilon. Se näkyy noissa kahdessa alimmassa kuvassa ihan selvästi ruskeana pisteenä kuvan keskellä, sillä, kuten sanottua, ihan hyvin voi ympäristöään muistikortille taltioida lämpimästä olohuoneesta käsin. Otus köllöttää paikallaan tälläkin hetkellä.

Mikä olisi kurjempaa kuin viettää viisi päivää neljän seinän sisällä flunssan kourissa? No, viettää ne viisi flunssaista päivää sisätiloissa ylikierroksilla käyvän kahdeksan YHDEKSÄN-ja-puoli-kuisen kanssa. Tänään oli pakko poistua viimein mökistä mielenterveydellisistä syistä, vaikkei olo ollut lähelläkään sataa prosenttia. Äänestin, vein pikkumiehen alle metristen muskariin kolistelemaan päitä toisten samanlaisten kanssa, ja kotimatkalla ostin kaupasta runebergin torttuja ja suklaata. Nämä kyseiset tortut eivät ikävä kyllä olleet lajinsa parhaimmistoa, jopa liian kosteita mikä on harvinaista kyseisessä lajissa, mutta asiansa ajoi lohtuherkkuna. Parhaat runebergit on tänä vuonna näillä leveysasteilla pyöräyttänyt Porokylän leipomo, jos minulta kysytään.

Viettäkäähän hyvät viikonloput, sairastamista en suosittele kellekään.

25.1.2012

Sisällä


Sisällä ollaan jo kolmatta päivää. Maanantaina iski kuume pikkumieheen ja kesti vuorokauden, tänään se tuntuu tarttuvan kynsillään äitimuoriin. Mitään ei juuri jaksa tehdä, eikä tarvitsisikaan ellei roskapussi jo tulvisi yli äyräiden, kissat joutuisi taistelemaan elintilasta villakoirien kanssa ja tiskivuori uhkaisi kaatua viattomien ohikulkijoiden niskaan. Kohautan kuitenkin olkaani ja sivuutan kaikki edelliset. Mieluummin uppoan sohvatyynyjen väliin teemukillinen ja Wodehouse kourassani.

Tilasin siemeniä. Totesin sitten, että entisiäkin olisi ollut. Puolustelin holtittomuuttani kuitenkin sillä, että ainakin tomaatin ja paprikan siemenet saan kerättyä tulevia vuosia varten kypsistä hedelmistä, ja yhdestä siemenpussistahan riittää jokatapauksessa useaksi vuodeksi. Myös uudet kumisaappaat piti saada, sillä entisissä ei pysy kosteus oikealla puolella, eli saappaan ulkoisessa tilassa. Tänään muka yllätyin, kun tilin saldo oli miinuksella.

23.1.2012

Leipäviikko 3 - minileipää


Kaupasta ostetun jonkun pienemmän paikallisen leipomon leivästä, vedestä ja vehnäleipätaikinan jäänteistä muhitetusta juuresta syntyi viime viikolla ihan ensimmäinen omatekoinen ruisleipä. Aika nätti. Ja aika pieni!? (viimeisestä kuvasta vähän osviittaa) Noh. Unohdin sitten lisätä juureen nestettä. Laitoin jauhot suoraan juureen ja pienihän taikinasta tuli. Suolakin unohtui. Leipä halkeili kyllä kauniisti nostatuksen aikana, eli kai se hieman nousi vaikka leipä itsessään oli taas kerran turhan tiivis. Mistähän se johtuu? Juuri nimittäin pulppuili sangen komeasti. Hiomista ja hinkkaamista meikäläisen leivän leivontataidoissa vielä jokatapauksessa on, mutta kyllä nuo yllänähdyt syödyiksi tulivat. Heh.

Ensimmäinen flunssa yllätti pikkumiehen ja tänään meillä vedellään pääasiassa sikeitä kun yöllä ei niin käynyt. Toivotaan, ettei tauti ylly vallan kamalaksi. Lumityötkin on jääneet taas tekemättä.

Toivoo nimimerkki "Salamavalo olis kivaa vaihtelua näihin hehkeisiin keittiön työtasolla otettuihin leivonnaiskuviin".

20.1.2012

Kauneutta kaipuussa


Alan kaivata jotain kaunista tämän talven keskelle. Aurinkoinen päivä olisi esimerkiksi poikaa ja varsin oivaa vaihtelua. Ostin kauneuden kaipuuseeni jopa tulppaaneja, jotka sitten tietenkin paleltuivat kotimatkalla. Minun mielestä ei ollut paljon pakkasta, mutta kukkaset taisivat olla eri mieltä. Kuvissa paleltuma ei näy, kiitos kuvakomposition ihmeen. Mutta kaunista minusta näin talven keskellä on kukat, se miltä vesiväri näyttää kuivuttuaan, tuon kissan valkea olemus ja lisääntyvä - joskin heikko - valo. Tulisi jo kevät.

Muita aiheita:
- Voisin mennä viikoksi rapsuttelemaan lampaita lähiluonnonpuistoon. Ottaisivatkohan?
- Matkakuume iski parin vuoden tauon jälkeen. Keväällä nokka kääntyy kohti Berliiniä jossa paikallisopas odottaa jo malttamattomana, ja matkavinkkejä otetaan vastaan.
- Hyvää viikonloppua. Itse lähden katsomaan, miltä se vanha opiskelukaupunki parin vuoden tauon jälkeen näyttää.

P.S. Tämä viimeaikainen tiivis postaustahti on vain silmälumetta, kangastus ja harhaa. Palannen piakkoin vanhaan tuttuun kolme kertaa viikossa -tahtiin. En tiedä mikä minuun on iskenyt.

19.1.2012

Leipäviikko 2 - Bâtard

Alamme hiljalleen lähestyä leipänörtteilyä. Muutin siis yhtenäisyyden nimissä myös edellisen leipäpostauksen otsikon muotoon "Leipäviikko se ja se".  Näin leipään kyllästyneet voivat helposti välttää kaiken kohotukseen, taikinaan ja höyrypaistamiseen liittyvät liirumlaarumit.

Leivoin pari iltaa sitten toisen leivän sunnuntaina valmistamastani jääkaappitaikinasta, ja tällä kertaa muotoilin sen kirjan ohjeen mukaisesti ranskalaisen Bâtard-leivän muotoon. Ennen pinnan leikkaamista ja paistamista leipä sivellään vedellä, eikä jauhoteta kuten ensimmäinen, Boule-tyyppinen leipä.  Samalla lähti tekeille ruisleivän juuri kaupasta ostetun ruisleivän palasten avulla. Kuinka nörttiä!

Taikinassa ei ole enää parin päivän päästä niin paljon nostetta kuin tuoreeltaan.
On vaikeaa leikata taikinasta "greipin kokoinen pala" - onneksi työpöydällä oli pelottavan hyvin säilynyt, monta kuukautta sitten ostettu malli.
Juuren alku.


Leipä oli melko tiivis, ja luulen että siitä on syyttäminen liian lyhyttä kohotusaikaa. Koostumus oli muuten kyllä oiva, ja tällä kertaa leivän rapsakka kuori "soi" halkeillessaan nostaessani sen ulos uunista, kuten ilmeisesti kuuluikin. Mutta täytyy sanoa, että kun kirjanen kertoo taikinan maun syvenevän säilytyksen myötä, maistui minusta tässä leivässä päällimmäisenä lähinnä hiiva. Siis paljon voimakkaammin kuin ensimmäisessä, samasta taikinasta tuoreeltaan leivotussa leipäsessä. Tai ehkä makunystyräni eivät ole tarpeeksi harjaantuneet havaitsemaan hienostuneita vivahteita? Niin tai näin, en ehkä itse ole vehnäisen hapanleivän ystävä, mielestäni happamuus sopii muihin viljoihin ja erityisesti ruisleipään paremmin. Jonka kimppuun tästä pääsenkin seuraavaksi, jahka saan taikinan nousemaan.

17.1.2012

Pärettä koriin ja kotiin


Tulihan se meidänkin taloon viimein, supisuomalainen päreinen puunkantokori. Kyllä nyt kelpaa, ei rapise roskat lattialle lapsen syötäväksi. Hieman ehkä oli korin väsääjällä jäänyt viimeistelyt kesken, mutta ajan ja hiekkapaperin kanssa enimpiä tikkuja saa hioskella - jos katsoo sen tarpeelliseksi. Kopan ostokin suoritettiin perinteiseen tapaan markkinoilta. Tämä on muuten perinteellistä puunkantokoppaa pienempi malli, joka syö mielellään 30-40 senttisiä halkoja ja istuu tuohon takan nurkkaan kuin olisi siihen mittatilaustyönä tehty.

Takka puolestaan on Tulikiven mallistoa ja Anja nimeltään. Anja tuli meille asumaan hitusen ennen kuin muutimme kaksi vuotta sitten ja korvasi talon alkuperäisen ei-niin-hehkeän punatiilin somistetun ei-varaavan avotakan. Anja hurmasi meikäläisen välittömästi talon aikakauteen eli 50-lukuun istuvalla linjakkuudellaan - ja oli kätevästi tarjouksessakin vielä, heh. Tulikiven mallistosta ehkä ainut jonhon tykästyin muutenkaan, eli kävipä säkä. Pönttö- tahikka kaakeliuunikin oli alkujaan haaveissa, mutta hinta, tyyliseikat ja netistä luetut käyttäjäkokemukset ratkaisivat ostopäätöksen. Niin, etupäässä tietysti se silloinen tarjoushinta. Anja on lämminhenkinen persoona ja loimottaa olohuoneen nurkassa suunnilleen joka toinen ilta. Kuten kuvistakin näkee, Anjan välitöntä ympäristöä taas ei ole kahden vuoden loimottelustakaan huolimatta päästy viimeistelemään. Kuinka yllättävää.

16.1.2012

Leipäviikko 1 - Kotitekoista leipää



Liinu oli tehnyt niin hyvännäköistä leipää, että oli pakko viimein itsekin yrittää. Taloamme olemme asuneet jo kohta kaksi vuotta, mutta hyviin väleihin uuden uunin kanssa en ole oikein vieläkään päässyt. Leivonnaiseni milloin lässähtävät, yleensä kuivuvat koppuroiksi tai eivät meinaa kypsyä millään. Sangen turhauttavaa ihmiselle, joka ei tunne rajojaan ja kuvittelee osaavansa kaikkea. Yllänähdyn kirjan ja paistilämpömittarin (uunin kalibrointia varten) kanssa varustautuneena tartuin kuitenkin toimeen sunnuntaipäivänä ja varsin oiva vehnäinen pullaleipähän uunista ulos pullahtikin. Täysvehnäleipää en yleensä juurikaan syö sillä se ei sovi mahalleni, mutta koska kirja käski ensiksi perehtymään perusleivän ohjeeseen, meikäläinen mukisematta teki mitä käskettiin. Artisan Bread in Five Minutes a Day -kirjan kannessa hehkutettu "keksintö, joka mullistaa kotileivonnan" on lyhyesti se, että tehdään kerralla isompi taikina, joka säilytetään jääkaapissa ja leivotaan leiviksi pienemmissä erissä. Ja näin saadaan joka päivä viiden minuutin ajallisella panostuksella tuoretta leipää, sillä hyvänen aika eihän päivän vanhaa leipää voi käyttää enää mihinkään muuhun kuin korppujauhoksi, leipävanukkaaseen tai linnunruuaksi. Sanovat ameriikkalaiset, siis. Mutta olipa tämä helppo leipä, sellainen Instant Gratification -malli! Taikinaa ei vaivata, ainekset (vesi, hiiva, suola ja jauhot - ei paljon yksinkertaisemmaksi tule) vain sekoitetaan keskenään, annetaan tekeytyä huoneenlämmössä, leikataan greipin kokoinen pala kuplinutta taikinaa ja laitetaan loput jääkaappiin, muotoillaan taikinapalasta leivän muotoinen mötikkä, annetaan kohota ja paistetaan. Uuniin lisäsin vielä ohjeessa neuvotun vesiastian (eli tässä tapauksessa uuninkestävän lasivuoan kannen) uunin pohjalle vesihöyryä tuottamaan, ja liekö juuri sen takia leivän kuori erityisen rapea ja sisus juuri sopivan kimmoisa, mehevä ja kuohkea. Täydellistä. Jopa kaksi viikkoa jääkaapissa säilyvää taikinaa tuli ensimmäisestä erästä riittävästi neljään mötikkään, joten leipäkauppaan ei tarvinne mennä ainakaan viikkoon. Paitsi ehkä ruisleivän takia, jota ilman en voi elää ja jota en ole vielä viitsinyt (eli kehannut, pohjoiskarjalaisittain) opetella itse tekemään. Asia kerrallaan.

13.1.2012

Kangaskrapula


Taisin vetäistä överit, ja nyt ehkä ellottaa. Gudrunilta tuli kesämekko ja pilkkuhame, ainakin kaksssataaviiskytprossaa alea. Ja vielä jäi jokunen tuote kutkuttamaan. Marimekon lisäalesta taas tarttui matkaan Kuminaa, Valpuria, Pikku jätskiä ja Nanohanaa. Trombi jäi vielä mietityttämään, ja huomenna kai sitä joutuu vielä menemään takaisin sen perässä. Sen putiikin myyjä oli muuten eilen taitava, sai ostamaan verhokangasta kolmanneksen enemmän kuin olin alunperin kaavaillut. Mutta opinko kokemuksestani? No en! Vaan palasin tänään rikospaikalle ja jätin putiikkiin vielä lisää rahaa kotihoitotukipäätöksen kunniaksi! Kyllähän sillä etuudella jo vallan herroiksi elelee ja alennusmyynneissä shoppailee. (suomennos: ei elele, eikä shoppaile.)

Tähänastisen ompelutahtini tuntien voin luvata, että pieni osa yllänähdyistä kankaista näkee päivänvalon valmiina käyttötuotteina aikaisintaan kesäkuussa (siksak- ja pilkkukankaat lukuunottamatta, ne kun ovat jo valmiita tuotteita), loput sitten arviolta viiden vuoden päästä. Mutta täytyyhän hamsterilla varastonsa olla.

12.1.2012

Alla unisen oksiston


Alla unisen oksiston / valoa kummallista on, / metsän sisällä taikatie, / ei mistään tule, ei mihinkään vie. / Varjoni karkasi. Vailla oon / ruumista. Liuonnut kuutamoon. / Askel jää ilmaan irralleen. / Käteni koskee tyhjyyteen.

En ole koskaan ollut oikein runouden ystävä, mutta Aaro Hellaakoski kolahti teini-iässä ja kolahtaa edelleen. Osaan kyseisen pätkän ihan ulkoa, mikä on todella harvinaista. Myös "Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki" -mietelmä on kyseisen herran käsialaa. Vuosien mittaan osoittautuu vaan yhä enemmän ja enemmän totuuden sanoiksi se. Ja tänään, lumista pihaa ihmetellessäni tuo ylinnä luettu värssy putkahti mieleeni, unisen ja lumisen oksiston alla, vaikkei yö ja täysikuu olekaan. Mutta pehmoisesta lumipeitteestä huolimatta jotain keväistä on jo taivaan valossa ja tuulessa, eikö? Sisällä liityin narunkieputtajien alati kasvavaan joukkoon ja aloitin pitkään suunnitteilla olleen koristeoksakokoelman laatimisen.

Hellaakosken lisäksi lempirunoilijoihini kuuluu ystäväni Helmi, mutta jostain syystä tuo jälkimmäinen ei ole vielä julkaissut mitään vaikka materiaali on aivan - kyllä - helmeä. Helmi, miksi?