19.1.2016

Lumipesu





Sarjassamme matalan kynnyksen bloggausta: kerro, mitä teit tänään. Tai eilen, tai viikonloppuna. Tämä kertomus sijoittuu sunnuntaihin, ja kertoo siitä kun siivouksen yhteydessä kannoimme kaikki alakerran matot hankeen lumipesulle. Pakkasta oli ainoastaan -18°C, ja nyt muistelenkin tuota leutoa säätä lämmöllä täältä kymmenen astetta kylmemmästä tulevaisuudesta.

 

Lapset jaksoivat olla pihalla kokonaiset kaksikymmentä minuuttia, itsellä aikaa hujahti varmaan tunti kun matot eivät jostain syystä pesseetkään itse itseään, ja puolisolta kesken jääneet lumityöt (kaksivuotias apuri oli sitä mieltä että ulkotyöt hoituvat parhaiten sisältä lämpimästä käsin) teki mieli hinkata loppuun palan painikkeeksi.

 

Nämä matot ovat ainoat itse kutomani. Olisi mukavaa kutoa enemmänkin, kun vain osaisi järjestää aikaa.

6.1.2016

Paluu arkeen



Huomasin että yhtäkkiä on kulunut lähes puolitoista vuotta siitä, kun edellisen kerran päivitin blogiani. En kuitenkaan ole poistanut vuosia tauolla ollutta Ihan Tavallista maailmaani täältä, ties mistä syystä. Toivoin varmaankin palaavani blogin pariin, kun aika on parempi. Yllättäen uuden vuoden 2016 ensimmäisinä hetkinä minusta alkoi tuntua, että ehkäpä tuo aika on koittanut nyt. Ehkäpä on aika koittaa, miltä kirjoittaminen nyt tuntuu.



Kun aloitin tämän blogini viisi vuotta sitten, olin keskellä muutosta. En ollut vielä valmis, mutta koin vahvasti olevani tulossa joksikin. Olin juuri valmistunut, muuttanut takaisin kotikaupunkiini ja mietin kovasti, miten työllistyisin tekstiilimuotoilijana edes johonkin etäisesti ammattitaitoani vastaavaan työhön alueella, jossa muotoilijan pestejä on harvassa - jos ollenkaan. Onnistumisen kokemuksia minulla oli edeltäviltä vuosilta vähän, ja varmasti epäilin itseäni ja mahdollisuuksiani aika lailla. Olin blogannut ennenkin -itseasiassa jo useita vuosia- lähinnä itseäni varten mutta aina toivoen, että sitä lukisi joku muukin. Blogi oli minun paikkani, ääneni maailmassa. Olen täällä, olen olemassa! Sama se, vaikka tuon äänen kuulisikin vain muutama.



Blogin nimi Ihan Tavallinen tulee omaamastani ihantavallinen-syndroomasta: olen aina kokenut olevani en-mitenkään-kovin-erityinen verrattuna muihin, ihan tavallinen siis. Tuolla tavallisuuden kokemuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä todisteet osoittavat; se on, kuten sanottua, tunne jossain sisimmässä mitä ei rationaalisella ajattelulla voi muuttaa. Toisaalta ihantavallisuus on arvo, johon pyrin: "Miksei mistään löydy IHAN TAVALLISTA kirjahyllyä?" valitin, kun huonekaluliikkeistä löytyi vain ovellisia kirjakaappeja (liian kalliita ja kartanomaisia makuuni) tai matalia mappihyllyjä (liian rumia). Blogin nimeksi tuo sanapari valikoitui siksi, että olin päättänyt kääntää tavallisuuteni voimavaraksi. Kyllästytti törmätä aina käsitykseen, että olisi jotain pahaa olla "ihan tavallinen"; eihän kukaan meistä voi rehellisesti olla muuta kuin ihan tavallisia omia itsejään, kaikki muuhan on teeskentelyä! Kai perimmäinen filosofia tässä ajatuskulussa on se, että vain myöntämällä oman tavallisuutensa voi ihminen aidosti nousta kaiken tavanomaisuuden yläpuolelle. Taitaa kuulostaa hieman pröystäilevältä, mutta koen allekirjoittavani tuon ajatuksen edelleen.



Bloggaamisessa pidin kirjoittamisen ja valokuvauksen yhdistämisestä, oman arkeni kuvaamisesta ja samalla sen glorifioimisesta ilman kovin tarkkaa aiherajausta. Halusin tarkastella elämääni vähän kuin ulkopuolisen silmin, iloita tavallisen arjen saavutuksista ja kauniista hetkistä. Sitten elämä pikkuhiljaa muuttui saapuen lopulta tilanteeseen, jossa aika tai jaksaminen oli aina kortilla, ja yhden blogipostauksen laatimiseen vaadittava parituntinen tuntui tyhjänpäiväiseltä uhraukselta verrattuna siihen, että saman ajan voisin käyttää laittaen kunnon ruokaa tai ihan vaan leväten. Minulla oli kaksi pientä lasta ja ystäväni kanssa perustettu kasvava yritys, jossa todellakin kaikista epäilyistäni huolimatta onnistuin työllistämään itseni parhainta ammattitaitoani hyödyntäen. Joten miksi ihmeessä käyttäisin vähäistä jäljelle jäävää energiaani ja vapaa-aikaani kotielämäni blogaamiseen... sen sijaan että nauttisin siitä? En myöskään ollut kovin inspiroitunut kotielämästäni. Kaikki oli aina lasten jäljiltä (lue: allekirjoittaneen omilta jäljiltä), enkä jaksanut elää ainoastaan siivousta, tiskausta ja pyykkäystä varten.




No, mitäs sitten? Olenko nyt tullut takaisin? Onko elämäni muuttunut? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Kaipaan blogaamista jollain tapaa, ja ehkä viime aikoina on tosiaan tuntunut, että elämä on ottanut hieman rauhallisemman kurssin. Kaikki kotona on kyllä edelleen jatkuvasti lasten jäljiltä sekaisin (lue: edelleen allekirjoittaneen omilta jäljiltä), enkä vieläkään jaksa elää siivousta ja pyykkäystä varten. Kaipaan kuitenkin elämäni kauniiden puolien dokumentoimista, sen paketoimista sievään pakettiin (ei kuitenkaan liian sievään, sillä se olisi arkeni vääristelyä). Ajattelin tänään, että voinhan uuden vuoden kunniaksi antaa blogille taas mahdollisuuden. Laatia yhden tekstin viikossa sen sijaan, että pyrkisinkään tiiviimpään julkaisutahtiin. Antaisin aikaa blogaamiselle, keskittyisin kirjoittaessani yhteen asiaan sen sijaan, että yrittäisin ahtaa sata asiaa yhteen postiin. En pitäisi kiirettä, olisin huolellinen.

Kaiken sen, uuden alun ja uuden vuoden, ihantavallisuuden, arjen kauneuden ja joululoman loppumisen kunniaksi tarjoilen teille kuvia ihan tavallisista loppiaisen lettupäivällisistä. Kyllä, tänään söimme (jyttejauho)lettuja smetana-kylmäsavulohi-suolakurkkutäytteellä päiväruuaksi. Päivällinen päättyi nelivuotiaan maatessa kiukuten lattialla kun hänen ei annettu a) pyöritellä lettua kädessään palloksi ja b) syödä suoraan lautaselta kuin possu. Harmillisesti tämä ei tallentunut kameraan, sillä olin juuri päättänyt keskittyä nauttimaan arjestani sen tallentamisen sijaan. ;)

29.3.2014

Ihan tavallista








Terveisiä tauolta. Elämä vauvan ja uhmaikäisen kanssa helpottuu päivä päivältä, ja huomaan ikävöiväni bloggaamista. Vielä en voi luvata palaavani kirjoittamaan ihan tavallisesta elämästäni säännöllisesti, mutta jotain haluan teidän kanssanne jakaa. Yritän nykyisin tehdä töitä vauvan kanssa kun esikoinen on päiväkodissa muutaman päivän viikossa. Vaikeaahan se on, mutta en vielä malttaisi laittaa tuota kohta vuoden täyttävää neitiä hoitoonkaan. Jo vuoden ikäinen tuo meidän vauva, ajatelkaa! Kotona laitan ruokaa, siivoan, joskus jopa ompelen. Ajattelen pihatöiden aloittamista. Yläkerran remonttikin etenee hitaasti, mutta etenee sentään. Ehkä jo kesällä päästään laajentamaan elinreviiriämme toiseen kerrokseen. Pelaan roller derbyä. Mikä vauvavuoden pelastus! Myöskin ensimmäinen liikuntalaji, jota olen jaksanut innolla harrastaa yli puoli vuotta. Olen tavannut joukkueellisen innostavia, ihania uusia ihmisiä.

Haaveilen tekeväni tuolle keskimmäisessä kuvassa nähtävälle opiskeluaikaiselle Marjavarkaat-kuosille come backin. No, haaveilen kehitteleväni aika montaakin kuosia. Heh.

P.S. Nyt myös ihan tavallinen instagram. Klik.

25.11.2013

Pieni tauko


On tullut hetki myöntää, että on julistettava pieni virallinen tauko Ihan Tavallinen -blogiin. Postaustahdista päätellen tauko on kylläkin ollut päällä jo jonkin aikaa. Nyt on vaan hetki, kun aika ei riitä kaikkeen (tai mihinkään). Jotta ette aivan kaikkoaisi luotani kokonaan, halua huikata että olen täällä edelleen mutta seuraava postaus koittaa vasta ennalta määrittelemättömän tauon jälkeen.

Joutessanne voitte seurailla huikeita pinnailujani Pinterestin puolella (ihanaa eskapismia) ja ehkäpä voisin tuonne Ihan Tavallisen Facebook-sivulle välillä vähän mikrobloggailla, jos siltä tuntuu. Pitäkää minut mielessä, ja palataan pian ahjon ääreen!

T: Outi

8.11.2013









Sinne meni lokakuu. Täällä blogin puolella on ollut hieman hiljaista, mutta koska viime kuussa mm. käytiin Käpysen ekoilla messuilla, vietettiin kankaiden yötä ja leikattiin tilauksia, ymmärrettävästi vähäisen vapaa-aikani olen viettänyt jossain muualla kuin koneen äärellä. Jossain muualla on kahdesti viikkoon ollut erinäisten lähialueiden koulujen liikuntasali, alla rullaluistimet ja ympärillä pakka tarkkaan suojuksilla suojattuja naisihmisiä vauhti mielessään. Tykkään.

Satoi lunta, satoi vettä hävittäen edellä mainitun, kukat lakastuivat ja marjat jatkoivat loistoaan, päivä lyheni mutta saatiin tunti lisää aikaa. Kuopukselle neulottu puuvillainen nuttu on nappeja ja muutaman langan päättelyä vaille valmis. Paljon sitä ehtii tekemään, jos sille päälle sattuu. Olosuhteista huolimatta. Minulla ei tänään ollut muuta asiaa, kuin että täällä ollaan. Viettäkää hyvä viikonloppu!

6.11.2013

Autumn Flora







Hyviä hetkiä suunnittelijan elämässä on saada käsiinsä jotain itsesuunniteltua. Käpysen viimeisin digiprintti Autumn Flora halusi heti tulla tunikaksi, tällä kertaa luukulliseksi imetys-sellaiseksi vaikka luukkuasuja hieman vierastankin. Tuntuu nyt hassulta tällä tavalla omaa työtään esitellä ja retostella, mutta pakko se on sanoa että minä oikeasti tykkään tästä kankaasta! :) Tämän kankaan kohdalla tunnen erityistä onnistumisen tunnetta, kun se päässä möyrinyt epämääräinen visio toteutui näin hyvin. Siis että visio ja lopputulos ovat aikalailla yksi yhteen. Tajusitteko. Heh. *poistuu punastuneena takavasemmalle*

Omasta työstäni puhumisen lisäksi minä en osaa poseerata valokuvissa, huomaatteko.

18.10.2013

Sirkusasu bebélle

Ihailen aina miten ihmiset osaakin tuolla ompelublogien puolella tehdä kauniita blogiposteja ompeluksistaan. Siispä ajattelin kerrankin tehdä tämmöisen ihkaoikean ompelublogipostauksen näköisen postin minäkin: 


Mutta koska isosta tietokoneesta loppui puhti ja pienestä koneesta puuttuu tehon lisäksi myös osa näppäimistä (kiitos pienen tietokoneharrastajan), kuvien värimaailma on vähän sieltä tuonne päin, eikä ainakaan kovin totuudenmukainen. Pääasia kuitenkin välittynee: ommeltu on. Ja ihan setti kerrankin, että on bodya ja pöksyä samaa sarjaa!


Tässä on raglanbody koossa 68 (neiti on luultavasti jo lähemmäs 70 cm) ja pöksyt samassa koossa, jälkimmäinen itsepähkäillyillä leikkauksilla, hieman pudotetulla haaruksella (mallia otin Cirque du Bebén Sarouel-ohjeesta) ja säkinsuuvyötäröllä kun se on minusta niin hauskan näköinen.




Housuista piti tulla väljemmät ja lököttävämmät, mutta ensi kerralla sitten. Vyötärökuminauhankin ompelin vähän hassuun kohtaan, mutta toimikoon tuo siksak-ommel nyt vaikka koristeellisena elementtinä.Yläkuvassa näkyvää petroolia ric rac -nauhaakin piti alunperin käyttää jossain kohtaa koristeena, mutta jäi käyttämäti kuitenkin. Kaikki kankaat tuolta meiltä Käpysestä (sirkuskangas Lillestoffilta).