25.11.2013

Pieni tauko


On tullut hetki myöntää, että on julistettava pieni virallinen tauko Ihan Tavallinen -blogiin. Postaustahdista päätellen tauko on kylläkin ollut päällä jo jonkin aikaa. Nyt on vaan hetki, kun aika ei riitä kaikkeen (tai mihinkään). Jotta ette aivan kaikkoaisi luotani kokonaan, halua huikata että olen täällä edelleen mutta seuraava postaus koittaa vasta ennalta määrittelemättömän tauon jälkeen.

Joutessanne voitte seurailla huikeita pinnailujani Pinterestin puolella (ihanaa eskapismia) ja ehkäpä voisin tuonne Ihan Tavallisen Facebook-sivulle välillä vähän mikrobloggailla, jos siltä tuntuu. Pitäkää minut mielessä, ja palataan pian ahjon ääreen!

T: Outi

8.11.2013









Sinne meni lokakuu. Täällä blogin puolella on ollut hieman hiljaista, mutta koska viime kuussa mm. käytiin Käpysen ekoilla messuilla, vietettiin kankaiden yötä ja leikattiin tilauksia, ymmärrettävästi vähäisen vapaa-aikani olen viettänyt jossain muualla kuin koneen äärellä. Jossain muualla on kahdesti viikkoon ollut erinäisten lähialueiden koulujen liikuntasali, alla rullaluistimet ja ympärillä pakka tarkkaan suojuksilla suojattuja naisihmisiä vauhti mielessään. Tykkään.

Satoi lunta, satoi vettä hävittäen edellä mainitun, kukat lakastuivat ja marjat jatkoivat loistoaan, päivä lyheni mutta saatiin tunti lisää aikaa. Kuopukselle neulottu puuvillainen nuttu on nappeja ja muutaman langan päättelyä vaille valmis. Paljon sitä ehtii tekemään, jos sille päälle sattuu. Olosuhteista huolimatta. Minulla ei tänään ollut muuta asiaa, kuin että täällä ollaan. Viettäkää hyvä viikonloppu!

6.11.2013

Autumn Flora







Hyviä hetkiä suunnittelijan elämässä on saada käsiinsä jotain itsesuunniteltua. Käpysen viimeisin digiprintti Autumn Flora halusi heti tulla tunikaksi, tällä kertaa luukulliseksi imetys-sellaiseksi vaikka luukkuasuja hieman vierastankin. Tuntuu nyt hassulta tällä tavalla omaa työtään esitellä ja retostella, mutta pakko se on sanoa että minä oikeasti tykkään tästä kankaasta! :) Tämän kankaan kohdalla tunnen erityistä onnistumisen tunnetta, kun se päässä möyrinyt epämääräinen visio toteutui näin hyvin. Siis että visio ja lopputulos ovat aikalailla yksi yhteen. Tajusitteko. Heh. *poistuu punastuneena takavasemmalle*

Omasta työstäni puhumisen lisäksi minä en osaa poseerata valokuvissa, huomaatteko.

18.10.2013

Sirkusasu bebélle

Ihailen aina miten ihmiset osaakin tuolla ompelublogien puolella tehdä kauniita blogiposteja ompeluksistaan. Siispä ajattelin kerrankin tehdä tämmöisen ihkaoikean ompelublogipostauksen näköisen postin minäkin: 


Mutta koska isosta tietokoneesta loppui puhti ja pienestä koneesta puuttuu tehon lisäksi myös osa näppäimistä (kiitos pienen tietokoneharrastajan), kuvien värimaailma on vähän sieltä tuonne päin, eikä ainakaan kovin totuudenmukainen. Pääasia kuitenkin välittynee: ommeltu on. Ja ihan setti kerrankin, että on bodya ja pöksyä samaa sarjaa!


Tässä on raglanbody koossa 68 (neiti on luultavasti jo lähemmäs 70 cm) ja pöksyt samassa koossa, jälkimmäinen itsepähkäillyillä leikkauksilla, hieman pudotetulla haaruksella (mallia otin Cirque du Bebén Sarouel-ohjeesta) ja säkinsuuvyötäröllä kun se on minusta niin hauskan näköinen.




Housuista piti tulla väljemmät ja lököttävämmät, mutta ensi kerralla sitten. Vyötärökuminauhankin ompelin vähän hassuun kohtaan, mutta toimikoon tuo siksak-ommel nyt vaikka koristeellisena elementtinä.Yläkuvassa näkyvää petroolia ric rac -nauhaakin piti alunperin käyttää jossain kohtaa koristeena, mutta jäi käyttämäti kuitenkin. Kaikki kankaat tuolta meiltä Käpysestä (sirkuskangas Lillestoffilta).

10.10.2013

Lehtipuuhissa








Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt syksy jo on.
Välillä poiketaan ulkonakin, niin ei kaksi-ja-puolivuotias pääse kovin pahasti hyppimään pitkin seiniä.
Lehtikompostorin perheen mieshenkilö kasasi allekirjoittaneen pyynnöstä pihalla viruneista kuormalavoista.
Viikonlopuksi pyyhällän pahnanpohjimmaisen kanssa Tallinnaan. Oih, Tallinna!

7.10.2013

Kaunistelematta








Blogini kuvauksessa mainitaan petaamaton sänky, mutta eihän sitä koskaan näy. No, nyt otetaan vahinko takaisin. Olen jo pitkään miettinyt tämän siivoton sotku -postin tekemistä, mutta näin pitkään se vei ennen kuin rohkenin. Rupesin nimittäin miettimään, miten paljon elämän jälkiä sitä yleensä rajaakaan kuvan ulkopuolelle, ja miten utopistinen kuva blogin kautta meikäläisten sottapyttyjaviemäri -perhe-elosta lukijalle välittyy. Se, joka meillä on joskus käynyt, tietää hyvin että yllä näkyy taloutemme normitila. Tarkoitus ei Ihan Tavallisessa ole koskaan ollut sievistellä, sillä a) en osaa lavastaa, sisustaa tai kauniisti asetella ja b) vaikka osaisinkin, olen luultavasti liian laiska viitsiäkseni :D. Mutta ylenpalttinen sotku päivästä toiseen on tarpeeksi rasittavaa näin IRL, kuten nuoriso kymmenen vuotta sitten tapasi sanoa, puhumattakaan että sitä vielä saisi omassa blogissaan toljottaa. Ehei, jo tätä majapaikkaani perustaessa halusin, että blogini tulisi tuomaan energiaa, ei viemään sitä, joten negatiivisuuksilla ei tänne ole asiaa.

Mutta siksipä omistankin edes yhden postin sotkulle! Oi sotku, sotku; tuo leppoisa, kotoisa sekamelska, joka toisaalta raastaa hermojani ja toisaalta kertoo minulle joka päivä, että kotona ollaan.

23.9.2013

Kahdestaan







Viikonlopun jälkeen tuntuu hassulta olla kotona ihan kahdestaan. Ulkona sataa, ja pikkuisella on ollut edellisen päivän kuumetta. Ollaan sisällä, mittailen huoneita askeleilla ja yritän orientoitua tekemään vähän töitäkin sillä välin kun vauva nukkuu. Kun uhmaikäinen ei ole kotona pahoittamassa mieltään milloin mistäkin, sylittelen vauvaa kaikessa rauhassa. Kameran ISO-asetus on jäänyt automaatille, ja huomaan että hämärän päivän kuviin tuoma rakeisuus on pehmeää ja miellyttävää. Iltapäivää kohti sää selkenee, ja pääsen hakemaan kaksivuotiaan hoidosta kastumatta matkalla. Päivän aikana on jo ehtinyt tulla ikävä, ja hakumatkalla toivon, että lapsella on tänään vähän helpompi päivä.

20.9.2013

Saalis







Löysin Kontista mitä kauneimmat kahvi(tee?)kupit. Tämmöisiä olen etsiskellyt kirpputoreilta jo jonkin aikaa, mutta viime aikoina koluamisreissuille ei ole päässyt kovin usein. Ehkä ihan hyvä niin. Pitäisi päästä eroon entisestäkin turhukepaljoudesta, eikä siihen auta se, että kantaa uutta turhuketta (se ei ole turhuke, jos siitä voi juoda kahvia!) sisään.

13.9.2013

Omenainen herkku





Pihallamme kasvaa vanha, luultavasti 50-vuotias omenapuu. Saman ikäinen siis kuin talommekin, ja huonoon paikkaan valtavan tammen varjoon kasvanut. Tänä vuonna, kun naapurien puut notkuvat hedelmien painosta, meidänkin puuvanhuksemme tarjosi ennätyssaaliin: ainakin 20 omenaa. Heh heh, aika surkuhupaisaa, mutta itseasiassa tuo omenamäärä on meidän talouteemme aivan passeli. Omenat on kirpeitä ja hyvin makeita, minun makuuni parhaita omenia joita olen ikinä maistanut. Kypsyessään ne muuttuvat hieman jauhoisiksi, joten tykkään itse syödä omenat hieman alikypsinä kun niiden malto on vielä kiinteää. Lajiketta en ole saanut vielä määritettyä, sillä piirteitä tuntuu olevan useammastakin lajikkeesta.

Viimeiset omenat tarjottiin eilen ja toissapäivänä vieraille perinteisen ja maailman yksinkertaisimman omenaherkun muodossa:

- x määrä omenia (joku ohje sanoo että kilo, itse käytin vähemmän), viipaloi ja kuori jos haluat, minä en halunnut.
- 100 g voita
- 1 dl fariinisokeria
- 3 dl kaurahiutaleita

Lado omenat uunivuokaan. Voit ripotella omenien päälle kanelia tai inkivääriä, tai muuta mieleistäsi maustetta. Sulata voi -pehmittäminenkin riittää-, sekoita sokeri ja kaurahiutaleet voihin. Peittele omenat hellästi kaura-voi-seokseen, paista uunissa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia, kunnes kauraseos on saanut hieman väriä ja voi ja sokeri ovat alkaneet karamelisoitua. Nauti sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa. Jäätelökin voisi olla hyvä ajatus.

Valmiista omenaherkusta en napannut tähän kuvaa, sillä se katosi niin nopeasti kohti ääntä.
Ihanaa viikonloppua!