Juhannusta kohti






Laskeudun juhannuksen viettoon kaikkea muuta kuin rauhassa. Saumuri soi ja savu miltei nousee, kun ompelen kertarutistuksena pienen kasan pieniä vaatteita pienille ihmisille. Arvaattehan, että tämmöisille hupiaskareille ei nykyisin liiemmin ylimääräistä aikaa löydy, joten sen kerran kun ommella päättää, sakset silppuavat kangasta kertaheitolla useamman vaatekappaleen verran. Mennyttä aikaa ovat ajat, jolloin huoleti saattoi viettää tuntitolkulla telkkarin ääressä viimeisintä koukutuspeliä pelaillen taikka mielisarjaansa sadatta kertaa dvd:ltä maratonina katsellen - ehei, nykyisin vapaa-aika on sen verran kortilla että sen osaa hyödyntää tehokkaasti. Ja ottaa myös yltiöpäisiä paineita tuon kyseisen vapaa-ajan järkevästä hyödyntämisestä, kun kerrallaan aikaa on tehdä vain yksi asia.

Yltiöpäiselle ihan tavallisesta elämästä stressaamiselle vastapainona tulee juhannus maalla, keskellä Suomea. Tulevalta viikonlopulta en toivo mitään muuta kuin aikaa. Aikaa oleilla, saunoa ja puuhailla. Aikaa neuloa, virkata ja maalata.

Vaatteisiin palatakseni: työn alla on myös rumat housut kauniista kankaasta aikuisen naisen koossa. Sellaiset lököttävät mökkihousut merensävyisestä Saharaidasta nimittäin, talvella oikein hyvin pyjamahousukäyttöön soveltuvat sellaiset.

Kommentit

Suositut tekstit