Mitä tänään tehtäisiin?









Olen sen sanonut ennenkin, mutta sanonpa uudelleen: nykyisin ei ylimääräistä aikaa juuri tunnu olevan. Toivon, että kyseessä on ohimenevä tila, ja että blogillekin löytyisi joskus tulevaisuudessa kunnolla aikaa. Kenties jo lähiaikoina, sillä esikoinen palaa osa-aikaisena päiväkotimaailmaan ensi viikolla. Tällä hetkellä tunnen olevani hieman tuuliajolla; en saa luotua mitään mistä kirjoittaa, remontti- tai sisustusasiat eivät juuri etene tai kiinnosta, ja ainoa asia, josta voisin blogata - jos siihen hennoisin kallisarvoista vapaa-aikaani käyttää - on päivittäinen tiski- ja pyykkivuori, se mitä tänään kaksivuotiaan kanssa hiekkalaatikolla leikittiin ja vauvan kakkaamistiheys. En kyllä ajatellut viedä blogiani ihan siihen suuntaan. Mutta koska tulee kirjoittaa asioista jotka tuntee, seuraa nyt kuitenkin tiivistelmä aiheesta "minun ja katraani ihan tavallinen päivä":

Aamulla porukalla muskariin, sen jälkeen hetki kaivinkoneiden ihailua konservatorion pihamaalla. Ne ne nimittäin vasta ovat jotakin tuon lippisheebon mielestä. Pikainen poikkeaminen töihin, puhutaan työasioista ja tehdään suunnitelmia, joita en enää kotiin päästyäni muista, sillä samaan aikaan puhumisen ja suunnittelun kanssa olen myös imettänyt, siivonnut sitä mukaa kun kaksivuotias hieroo täytettyä patonkia taukotilan pöytään ja estänyt samaa henkilöä kippaamasta koko Käpysen nepparivarastoa lattialle ("Äiti, tuolla laatikossa on teväriä nauloa."). Kotona kaksivuotiaan päiväunien aikaan harvinainen hetki kahdestaan nelikuisen kanssa, elokuinen auringonvalo siivilöityy täydellisen pehmeästi puiden lehvien läpi olohuoneeseen. Vauvan poski on yhtä täydellisen pehmeä. Kaksivuotias herää riekkumaan, rauhoitetaan tilanne rakentamalla junarataa välipalan jälkeen. Riekkuva kaksivuotias osaa olla myös suloinen kaksivuotias kun halatessaan pahoittelee käytöstään: "Äiti, askeeski. Minä vahingossa huutasin". Jossain välissä onnistun lyijykynäilemään vesivärilehtien lomaan. Kotiamme sisustaa enemmän kaksivuotias kuin kolmekymmentäyksivuotias, viimeisessä kuvassa esimerkki ratkaisusta "kahvipöytäparkkitalo". Illalla vielä ajeltiin parin kilometrin päähän serkkujen trampoliinille pomppimaan. Seuraava yö oli levoton.

Hermot meni (minulla): 2 kertaa
Lapsi (isompi) sekosi: 2 kertaa
Kuhmuja: 1 kpl
Halipusuja: lukematon määrä.

Kommentit

  1. Ooh, vaahteranlehtiä.
    Ja ihana kun käytte välillä piristämässä työpäivää. Miekään en enää muista mitä sovittiin. :D

    VastaaPoista
  2. ihanaa kun kuullostaa tavalliselta ;) niinhän se on. lapsiperhearkea... ja oih tuo vaahteranlehti :)

    VastaaPoista
  3. Mut silti aion olla niin julma äiti että tyrkkään kaksivuotiaan päiväkotiin 3-4 päiväksi viikossa. Lapsella ei tunnu olevan mitään aietta vastaan, sillä meinasi kieltäytyä lähtemästä päiväkodin pihasta kun tänään käytiin vähän muistelemassa meininkejä. :)

    VastaaPoista
  4. Perusarkihan on juuri parasta kirjoitusaihetta ja inspiraation lähdettä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä miun pitää kirjottaa sitten enemmän siitäkin, perusarjesta siis. Mutta tuskin te niitä kakkajuttuja haluatte lukea kuitenkaan ;)

      Poista
  5. No mistäs tiiät ;) btw... Varsin makea parkkitalosisustushässäkkä ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit