29.6.2011

Kesä vie

Lupines

Pretty flowers :)

kukat2
...ja mie vikisen. On ihania kesävierailijoita ja kesälomareissuja. Ei tässä jouda kirjoittamaan. Oikein mallikas blogaamisen aloitus siis!

Kun kesä ei enää niin vie, palaan.

24.6.2011

Juhannusta!

Kaivelin vanhoja kuvia hyvän juhannustunnelman toivossa. Ei kannattaisi, näytin kaikissa vanhoissa kuvissa omasta mielestäni nuorelta ja raikkaalta (ilmeisesti nykyisin olen vanha ja ummehtunut?). Yksi kuva valikoitui kuitenkin tämän vuoden juhannusfiilistä nostattamaan: ylläoleva potretti sisävesialus Ukosta, jonka kotisatama on Kuopiossa. Näitä tunnelmia Kuopiosta kaipaan; kesäistä Kallavettä johon oli vain kivenheitto asunnoltamme ja laivojen tuuttauksia selällä. Sitäkin kaipaan, että noiden neljän Kuopionvuoden aikana kotiovelta pääsi kesäisin astumaan suoraan nurmikolle. Tässä talossa portaiden edustalla varpaiden alle jää vain soraa, mutta ehkä vielä joskus kasvaa siinäkin pehmeä nurmi. Jos mies antaa periksi.

Niin, hyvää juhannusta! Suuntaamme sukulaisiin joen kupeeseen, köyhän miehen pitsihuvilaan.

22.6.2011

Kaunista kesää


Onneksi aina ei sada. Ei ainakaan näissä kuvissa viime kesän reissulta kesämummolaan. Vaikka sadepäivistä pidänkin, ovat aurinkoiset valokuvat silmille lempeämpiä. Kai se nyt olisi nautittava hattarankevyistä kesätunnelmista - vaikka sitten viimevuotisista -, sillä syksyn tullen voin luvata että pimeää ja haalistunutta kuvamateriaalia tulee riittämään...

Kesämummolasta puheen ollen täsmennettäköön vielä, että kyseessä on poikaseni mummola ja termikin miehen veljenvaimon lanseeraama. Terveisiä Jyväskylän kupeeseen!

20.6.2011

Sadepäivän puuroa


Sadepäivänä meillä nukutaan ja puuhataan omia. Syödään puuroa. Olen aina ollut huono puuronsyöjä, sillä minusta se ei maistu oikein miltään. Sitten viime syksynä Helsinginmatkalta tarttui mukaan paketillinen banaaneilla ja pähkinöillä höystettyä puuroa Sis.Delin hyllystä... Helkkarin kallistahan se oli puuroksi, mutta niin hyvää. Tämä oli varmaan sitten se oma henkilökohtainen puuroherätykseni, vaikka laittoihan äitinikin muutamaan otteeseen puuron sekaan pellavansiemeniä ja kuivattuja hedelmiä. Tajusin, että a) puuroonhan voi laittaa mitä vaan b) voisin itse tehdä puuromiksini (kaupan valmiiksi maustetut eloveenat ovat ihan liian makeita makuuni) ja c) puuro voi maistua hyvältä, ja jos niin käy, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Puuro ei ole luterilainen rangaistusruoka, ateria joka ei saa maistua millekään. Tällä hetkellä on menossa ensimmäinen omatekoinen satsi, johon pääasiassa tyhjensin keittiön kaapeissa tarpeeksi pitkään lojuneet jämäpussit sitä & tätä. Puuroni sisältää siis melko varmasti, jos oikein muistan: neljän viljan hiutaleita, auringonkukan- ja pellavansiemeniä, kuivattuja mustikoita (ehkä), viinimarjajauhetta, murskattuja cashew-pähkinöitä ja manteleita, rusinoita ja kuivattuja karpaloita sekä kuivattuja omenanpaloja (oman puun omenoista). Valmiiksi sekoitetut ainekset vapaavalintaisissa mittasuhteissa säilötään helkkarin rumassa muovipurkissa keittiön tiskillä. Siitä ette saa kuvaa.

Tänään laitoin puurooni hunajan lisäksi voisilmän.

16.6.2011

Meidän talo

Puolitoista vuotta sitten kävimme katsomassa erästä vuonna 1952 rakennettua omakotitaloa kotikaupunkini keskustan tuntumassa. "Että nähtäisiin, mitä se voi pahimmillaan olla", sanoin miehelleni, joka ei ollut talosta kovin innoissaan. Eikä ihme: talossa oli käytössä vain keskikerros - eli 2h+k - ja kellari, yläkerta oli kattovuodon takia kylmillään. Välitystoimiston kuvat ja puhelinkeskustelu välittäjän kanssa eivät ostohaluja juuri herätelleet, mutta koska talon sijainti, rakennusaika ja hinta tuntuivat sopivilta, ajattelin ettei katsomalla mitään häviäkään. Emmehän me edes olleet vielä taloa ostamassakaan, kunhan haaveilimme. Tai siis minä haaveilin.


Noh. Tässä sitä nyt ollaan. Todellisuus ei siis ollut ihan yhtä karmea kuin etukäteen luulimme, vaikka tekemistä riittääkin: yläkerta on edelleen kylmillään ja kellari rakastavan saunanrakennuskäden kosketusta vailla. Talossa on enemmän potentiaalia kuin meillä on Tuumasta toimeen -asennetta, mutta ei kai tässä ole mihinkään kiire. Taloa tullaan laittelemaan laiskansutjakasti ja pienellä budjetilla. Mikä ei mahdu viisivuotissuunnitelmaan, siirtyy kymmen- tai viisitoistavuotissuunnitelmaan. Itse vaan kovasti toivon, että viisivuotissuunnitelman puitteissa toteutuisi sekä kellariremontti (etenkin iso puusauna!) että yläkerran haltuunotto. Ihan noin niinkuin pään hajoamisen elintilan lisääntymisen kannalta.

8.6.2011

Murheenkryyni


Pihatietämme reunustaa yhdeksän kutakuinkin kuusikymmenvuotiasta tammea. Tammikujan juurella olevassa kymmenmetrisessä kukkapenkissä ei viime kesän kuivuudessa kasvanut juuri mitään, tai ehkä asiaan vaikutti systemaattinen - krhm - "rikkaruohojen" kitkeminen toissakeväänä. Yhtä kaikki, tänä vuonna en kukkamaan kevätsiivousta suorittanut ja tulos on tässä: lannoituksesta mutanttikasvuun pyrähtäneet luonnonkasvit rehottavat sulassa sovussa (tai elintilasta kamppaillen, miten sen haluaa nähdä) istukasperennojen ja sipulikukkien kanssa. Penkki on auringon puolelta rutikuiva ja varjossa varsin vehreä. En tiedä, inhoanko murheenkryynini ruokkoamattomuutta ja hallitsemattomuutta, vai pidänkö sen - hmm - anarkistisesta luonteesta. Kun toinen puoleni haluaisi pistää koko penkin uusiksi kertaheitolla, toinen puoliskoni haluaa nähdä, mitä penkille kesän mittaan tapahtuu jos vain ikävimmät rikkakasvit nyppii kauniimpien tieltä. No, taloussyistä lienee ilmiselvää, kumpi Outi tänä kesänä saa tahtonsa läpi. Ja luultavasti monina tulevinakin kesinä.

Voi piha, kuinka iso oletkaan. On siellä onneksi kaunistakin: syreenit kukkivat ja yhdessä neljästä viime kesänä istutetusta ruusukvittenistä on kukka. Yksi kappale. Työvoitto.

6.6.2011

Trifle


Synttärien kunniaksi tarjosin männäviikonloppuna ystäväporukallemme kunnon illallisen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Jälkiruuan näette tässä puoliksi kaluttuna: englantilaistyyppinen kerrosvanukas (paremman termin puutteessa) eli trifle. Yhdistelin kahta-kolmea Nigellan reseptiä ja sävelsin loput. Jälkkärikulhon pohjalla on makealla jälkiruokaviinillä kostutetusta sokerikakkua ja päällä raparperi- ja viinimarjahilloa, paksua vaniljakastiketta, marenkipaloja ja kermavaahto-tuorejuustosekoitusta. Kaikki itse tehtyä (no, kermaa en kirnunnut), jos sallitte omakehusanani. Oi trifle, uusi lempiystäväni.

Uusi alku


Tässä sitä nyt taas ollaan, uuden blogitaipaleen alussa. Olen blogannut aiemminkin, kokonaisuudessaan nelisen vuotta. Se taipale tuli päätökseensä pari vuotta sitten, enkä hetkeen kaivannut blogaamista pätkääkään. Mutta nyt oman äänen kuulemisen tarve on palannut. Ääni on vielä varmaankin hieman ruosteessa, sillä omalla äidinkielelläni olen proosaillut viimeksi varmaankin vuonna 2006. Eipä nyt sillä, että mikään loistava proosailija olisin englanniksi, tuolla toisella kotimaisellakaan.

Ihan tavallinen kertoo ihan tavallisesta elämästä omakotitalossa, jota eivät asuta varakkaat aikaansaavat ihmiset, joilla on erehtymätön silmä sisustuksen suhteen. Petaamaton sänky, jokaiselle pöydän kulmalle kuin varkain kertyvät kokoelmat sekalaista tavaraa ja nurkkiin kertyvät kissankarvat ja pöly ovat ihan tavallisen elämän ytimessä. Niin ovat toisaalta myös juhlat, ystävät, käyttötaide ja sellainen elämänrytmi, joka ei pistä kirskuttelemaan hampaita yötä myöten. Meillä on siistiä vain pari kertaa vuodessa ja talon kunnostus tulee kestämään ikuisuuden, vaikkei isompia toimenpiteitä juurikaan ole tehtävänä. Mitä nyt tuo kellari. Ja koko yläkerta.