Ihan tavallista








Terveisiä tauolta. Elämä vauvan ja uhmaikäisen kanssa helpottuu päivä päivältä, ja huomaan ikävöiväni bloggaamista. Vielä en voi luvata palaavani kirjoittamaan ihan tavallisesta elämästäni säännöllisesti, mutta jotain haluan teidän kanssanne jakaa. Yritän nykyisin tehdä töitä vauvan kanssa kun esikoinen on päiväkodissa muutaman päivän viikossa. Vaikeaahan se on, mutta en vielä malttaisi laittaa tuota kohta vuoden täyttävää neitiä hoitoonkaan. Jo vuoden ikäinen tuo meidän vauva, ajatelkaa! Kotona laitan ruokaa, siivoan, joskus jopa ompelen. Ajattelen pihatöiden aloittamista. Yläkerran remonttikin etenee hitaasti, mutta etenee sentään. Ehkä jo kesällä päästään laajentamaan elinreviiriämme toiseen kerrokseen. Pelaan roller derbyä. Mikä vauvavuoden pelastus! Myöskin ensimmäinen liikuntalaji, jota olen jaksanut innolla harrastaa yli puoli vuotta. Olen tavannut joukkueellisen innostavia, ihania uusia ihmisiä.

Haaveilen tekeväni tuolle keskimmäisessä kuvassa nähtävälle opiskeluaikaiselle Marjavarkaat-kuosille come backin. No, haaveilen kehitteleväni aika montaakin kuosia. Heh.

P.S. Nyt myös ihan tavallinen instagram. Klik.

Kommentit

  1. Hassua että just nyt kirjoitat, kun tänään ajattelin sua ja blogiasi tai tarkemmin sun täydellisen punaista hiusväriä. Haluaisin itselleni saman väriset hiukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voin paljastaa salaisuuteni: Lushin punainen henna! Onpa kiva, että minua/blogiani/hiuksiani ajatellaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit