Huurre


Noniin, juuri kun pääsin valittamasta marraskuun villapeittomaisesta raskaudesta, ne ovat täällä. Pikkupakkaset, nimittäin. Ja aurinko! Nämä kaksi yhdessä kaunistavat kummasti niin lehdistä kynityn lumimarjapensaan kuin kompostoituvat lehdetkin. Sormet syyhysivät koko aamun päästä kameran kanssa pihalle sohimaan kohdetta jos toistakin, onneksi lapsonen vaati päästä aamupäiväunilleen ennen kuin marrasaurinko ehti sulattaa kaikki huurteet.


Työn alla uusi peite - vai mikä kansi se on - vaunuihin kun entinen uhkaa hetkenä minä hyvänsä laueta niille sijoilleen. Siitä kuvia myöhemmin, mutta mainittakoon tässä ettei läpinäkyvän vinyylin löytäminen peitteen ikkunaosiota varten ollut kaikkein helpointa ja loppujen lopuksi jouduin materiaalia hankkiakseni sortumaan pieneen luvattomaan haltuunottoon.


Dooda kirjoitti blogeista ja kategorisoimisen vaikeudesta. Kirjoitus pisti pohdiskelemaan omaa sijoittumistani nk. blogosfääriin. Aloin kirjoittamaan vuonna 2005, enkä koskaan ennen viime kevättä uhrannut ajatustakaan sille, että blogilla pitäisi olla jokin teema. No, se kyllä näkyi kävijämäärissä, mutta itselleni minä edellistä blogiani ensisijaisesti pidinkin. Kuten on laita myös tämänhetkisen virityksen, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain... vähemmän epämääräistä. Halusin kehittää vähän kuvaustaitojani ja kirjoittaa jälleen suomeksi (kiitos Kotipalapelin ja monien muiden loistavien suomalaisten, edellämainittu Kiss my...blog muun muassa) eikä ollut mitään syytä jättää harrasteitaan pöytälaatikkoon. Ja niinhän siinä aina käy, kuten kaiken yrittämisen laita on, että jossain vaiheessa haluaa nähdä toiminnalleen kasvua. Olen miettinyt, olenko satunnaiselle lukijalle outo lintu josta ei saa oikein otetta; ei anna itsestään tarpeeksi ollakseen kiinnostava. Kerropa siis sinä, satunnainen lukijani, miten asia on.


Nyt sen vaununpeitteen kimppuun, kun nuori herra vielä uinuu. Hirveän vähän tunteja kodin-, lapsen-, ja omien asioittensa hoitajan päivässä!

Kommentit

  1. Luulen, että jokainen lukija on omanlaisensa ja hakee blogeista eri asioita. Itsekin koetin bloggailua, mutta huomasin että siitä tuli enemmän riippakivi ja stessinaihe minulle kuin ilo. Mutta blogeja seuraan innolla. Itse pidän blogeista, joissa on kuvia, ja minun silmään kauniita ja arkisia sellaisia. Tunnelmaa ja inspiraation lähteitä täytyy olla. Kyllä sinusta otteen saa ja minusta ainakin juuri vaihtelevat aiheet ovatkin kiinnostavia. Tarttumapintaa antaa tietysti se, että asumme samassa kaupungissa...tutut ympyrät kiinnostavat aina :D. Että kiitos vaan sinulle blogistasi! (vaikka sen olen ehkä jo aiemmin ilmaissutkin)...ja vastasin vaikken olekaan satunnainen lukijasi...

    VastaaPoista
  2. Joo niin huomasin että blogisi oli kadonnut! Mutta ei riippakiveä ole mukava perässä vetää. Ja kiitos kommentista, jokainen on kullanarvoinen. Kiva tietää että siellä jossakin netin toisella puolella on joku joka pullopostini silloin tällöin saa. :)

    VastaaPoista
  3. Eksyin blogiisi Doodan blogin kautta, ja näihin kuviin oli ihan pakko kommentoida, että ovatpa upeita!!
    Tulen toistekin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit