Sillai. Että se olis nyt kesä. Hommaa piisaa, niin sisällä kuin ulkona, mutta toistaiseksi vain ulkotöihin on tartuttu. Viimekesäinen kasvihuone on taas koottu (follow-up aiheesta seuraa nimensä mukaisesti myöhemmin) ja täytetty kasveilla, myös paikka vaihtui aurinkoisempaan sillä ajatuksella että josko niitä tomaattejakin tänä vuonna kypyisi. Pihan kukkaloistosta poimin ylle kattavan kokonaisuuden, sillä tulppaanit eivät tänä vuonna oikein halunneet kukinnalla ilahduttaa mutta tuo viirullinen heinä tuntuu tykkäävän olostaan.

Syntymäpäivä toi meikäläiselle säihkyvarpaat, blenderin ja uuden kameran rungon. Edellinen olikin jo liki 10 vuotta vanha, joskin aivan kelpo peli sekin. Tähän uuteen en ole vielä kovin perusteellisesti ehtinyt tutustua, muuta kuin sen verran että jos niin haluaa, kamera napsii kuvat niin, ettei juuri asetuksia tarvitse miettiä. Mutta minä tykkään miettiä.

Tänään vähän juhlitaan. Pistetään grilli kuumaksi, hyttyssavut roihuamaan ja pihallekin oli ilmestynyt hyttysverkkoseinäinen huvilateltta. Kyllä nyt kelpaa vaikka iltaan asti pihalla kelliä.

Kommentit

Suositut postaukset