Murheenkryyni

Pihatietämme reunustaa yhdeksän kutakuinkin kuusikymmenvuotiasta tammea. Tammikujan juurella olevassa kymmenmetrisessä kukkapenkissä ei viime kesän kuivuudessa kasvanut juuri mitään, tai ehkä asiaan vaikutti systemaattinen - krhm - "rikkaruohojen" kitkeminen toissakeväänä. Yhtä kaikki, tänä vuonna en kukkamaan kevätsiivousta suorittanut ja tulos on tässä: lannoituksesta mutanttikasvuun pyrähtäneet luonnonkasvit rehottavat sulassa sovussa (tai elintilasta kamppaillen, miten sen haluaa nähdä) istukasperennojen ja sipulikukkien kanssa. Penkki on auringon puolelta rutikuiva ja varjossa varsin vehreä. En tiedä, inhoanko murheenkryynini ruokkoamattomuutta ja hallitsemattomuutta, vai pidänkö sen - hmm - anarkistisesta luonteesta. Kun toinen puoleni haluaisi pistää koko penkin uusiksi kertaheitolla, toinen puoliskoni haluaa nähdä, mitä penkille kesän mittaan tapahtuu jos vain ikävimmät rikkakasvit nyppii kauniimpien tieltä. No, taloussyistä lienee ilmiselvää, kumpi Outi tänä kesänä saa tahtonsa läpi. Ja luultavasti monina tulevinakin kesinä.

Voi piha, kuinka iso oletkaan. On siellä onneksi kaunistakin: syreenit kukkivat ja yhdessä neljästä viime kesänä istutetusta ruusukvittenistä on kukka. Yksi kappale. Työvoitto.