Ikuisuuskalenteri



Ikuisuuskalenteri saapui viime viikolla ja tuli seinälle liimatuksi melkein ennenkuin irti riivityt käärepaperit koskettivat lattiaa. Melkosen kätevä, Write On Wallsista. Kalenteri on valkoista vinyyliä johon sopii töhriä tavallisilla valkotaulutusseilla haluamiaan merkintöjä. Pieni heikkous on kyllä siinä, että kun kuu alkaa lauantaina tai sunnuntaina, ei viimeisille päiville olekaan omaa neliötä. Mutta pärjännemme.

Ensimmäinen huomio kestovaipoista: tiukka ammoniakin haju pissavaipoissa. Toinen huomio: taskuvaipat saattaisivat tässä taloudessa ehkä toimiakin, tähän asti kokeillut sisävaippa + kuori -yhdistelmät ovat taas lähes järjestään liian paksuja meikäläisen makuun. Kestovaippapaketin vuokrasin siis paikalliselta vanhemmuusvertaistukiyhdistykseltä (tai jotain sinne päin, taitaa olla oma määritelmäni tuossa) Liekulta.

Joensuussa on muuten paljon muitakin hyviä - ellei loistavia! - palveluita, joiden olemassaolon periferialla asusteleva itäraja-ahdistuksissaan usein unohtaa, eikä ulkopaikkakuntalainen osaa odottaa pieneltä paikkakunnalta löytävänsäkään. Joten lisäänpä kotiseuturakkauksissani sivupalkkiin osion Paikkakunnan Parhaat, sikäli mikäli ketä kiinnostaa.

Kommentit

  1. Ammoniakin hajun saa yleensä taltutettua 90 asteen pesulla. Sisävaippojakin on niin eriaisia, jotta kyllä niilläkin saa sopivan ohkasen paketin. Ja jos päälle vetäsee pitkälahkeiset villikset, niin avot. :) En malttanu olla kommentoimatta.

    VastaaPoista
  2. Se hajuhavainto tulikin märästä, siis pissaisesta vaipasta. Ja sepä se kuule tässä harrastuksessa eniten työtä teettääkin, kun mallejahan riittää. Parempi pysytellä siinä, mikä tuntuu heti miellyttävimmältä, sano otsolan akka. Keeping it simple stupid since forever. ;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit