On nyt tullut tuota leipää leivottua liki kuukauden päivät. Sinä aikana ei kaupasta ole leipää ostettu kuin ehkä kerran, kun olin kipeänä. Vähän on säätämistä, välillä taikinaan hurahtaa jauhoja liikaa ja välillä liian vähän. Jääkaapissa säilytetystä taikinasta meinaa hävitä potku tyystin jo muutaman päivän päästä (lisää jääkaappitaikinasta tässä postissa) eivätkä leivät välttämättä siis kohoa hyvin. Mutta maku on aina kohdillaan. Täytyy sanoa että on tässä omavaraisuudessa sellainen hyvä puoli, että kun leivän itse joutuu vääntämään, ei sitä tule ylenpalttisesti puputettua pitkin päivää kuten ennen. Ei tämä varmaan pysyvä asiain tila ole tämä omavaraisuus, sillä onhan tuossa helpossakin leivässä oma vaivansa nähtävä tämmöisen laiskansutjakan kotiemännän, vaikkei vaivata tarvitsekaan ja taikinakin on valmiina kun sitä kerran viikkoon tekee isomman satsin. Mutta on hyvä huomata omassa arjessaan pikku kokeilujen kautta, miten monia asioita sitä pitääkään itsestäänselvyytenä. Ehkäpä seuraavaksi siirrän omavaraisuuskokeilut vaatetuksen puolelle, tuota rättiä ja lumppua kun on kangasvarastoihin tullut vuosien mittaan kerrytettyä. Naurahdan tuolle ajatukselle vielä sarkastisesti, mutta saa nyt nähdä. Aina puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
Tuossa jälkimmäisessä kuvassa oli niin jännästi kaikki epäskarppia (paitsi lapsiraukan lähes karvaton päälaki) että se on jo kaunis. Utuinen räsymattokin.
Kommentit
Lähetä kommentti