Unohdettu yläkerta

Yllänähdyt kuvat eivät ole autiotalosta. Eivätkä pystyyn hapantuvalta kesämökiltä. Nämä kuvat ovat asuintalomme yläkerrasta, joka tällä hetkellä murjottaa kylmillään ylhäisessä yksinäisyydessään. Sangen eri meininki on heti kun kipuaa kapoiset rappuset yläkertaan. Varsinkin näiden kuvien pohjalta en voi karistaa sitä kesämökkifiilistä joka kakkoskerroksessa velloo, itsekin kun olen kesän jos toisenkin viettänyt kesänviettoon omistetuissa entisissä asuintaloissa maaseudulla. Remonttiahan sitä olisi aloitettava joskus tuonne ylöskin tekemään, kun vaan tietäisi että miten. Kokemusta asiasta kun ei mainittavammin ole meillä kummallakaan ja niinpä se aloittaminen aina venyy ja venyy kun pitäisi saada raahattua joku alaa paremmin tunteva paikan päälle ja vääntämään rautalangasta että NÄIN ja NÄIN ja näin. Puhe oli kuitenkin että tänä keväänä yläkertaa alettaisiin pikkuhiljaa laittelemaan itse, sillä "ei kai se niin vaikeaa voi olla, jotkut rakentaa talojakin itse". Kuuluisia viimeisiä sanoja varmaankin.

Hauskintahan on miettiä, miten tilan (hurjat yksi huone ja epämääräinen välitila, plus täysin kylmä mutta täyskorkea ullakkohuone) voisi käyttää ja miten pinnat laittaisi: Tulisko tästä hyvä lastenhuone? Laittaisko tähän oleskelunurkan? Pitäisikö kaataa seinää, vai jakaa tilaa pienempiin looseihin? Kuvioita seinään vai ei? Mitä värejä? Mitä kattoon, mitä lattiaan? Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka haluan kunnioittaa kaikissa remonteissa talomme rakennusajankohtaa, sitä tietynlaista uneliasta ja ikävällä tavalla pysähtynyttä kesämökkitunnelmaa en kotiini kyllä haluaisi. Täytyy siis löytää kaunis keskitie nykypäivän ja retroilun väliltä, minkä jotkut osaa tehdä niin hitsin hyvin. Onnistuttiin mekin siinä minun mielestäni ihan hyvin ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa remonteerauksessa viime keväältä (makuuhuone osa 1 ja osa 2), joten sama linja jatkukoon.

Muista aiheista: Liinu arpoo uusia kaulakorujaan! On nimittäin hienoja, minulle kelpais pallot missä värissä tahansa. Osallistumaan!