Leipäviikko 1 - Kotitekoista leipää



Liinu oli tehnyt niin hyvännäköistä leipää, että oli pakko viimein itsekin yrittää. Taloamme olemme asuneet jo kohta kaksi vuotta, mutta hyviin väleihin uuden uunin kanssa en ole oikein vieläkään päässyt. Leivonnaiseni milloin lässähtävät, yleensä kuivuvat koppuroiksi tai eivät meinaa kypsyä millään. Sangen turhauttavaa ihmiselle, joka ei tunne rajojaan ja kuvittelee osaavansa kaikkea. Yllänähdyn kirjan ja paistilämpömittarin (uunin kalibrointia varten) kanssa varustautuneena tartuin kuitenkin toimeen sunnuntaipäivänä ja varsin oiva vehnäinen pullaleipähän uunista ulos pullahtikin. Täysvehnäleipää en yleensä juurikaan syö sillä se ei sovi mahalleni, mutta koska kirja käski ensiksi perehtymään perusleivän ohjeeseen, meikäläinen mukisematta teki mitä käskettiin. Artisan Bread in Five Minutes a Day -kirjan kannessa hehkutettu "keksintö, joka mullistaa kotileivonnan" on lyhyesti se, että tehdään kerralla isompi taikina, joka säilytetään jääkaapissa ja leivotaan leiviksi pienemmissä erissä. Ja näin saadaan joka päivä viiden minuutin ajallisella panostuksella tuoretta leipää, sillä hyvänen aika eihän päivän vanhaa leipää voi käyttää enää mihinkään muuhun kuin korppujauhoksi, leipävanukkaaseen tai linnunruuaksi. Sanovat ameriikkalaiset, siis. Mutta olipa tämä helppo leipä, sellainen Instant Gratification -malli! Taikinaa ei vaivata, ainekset (vesi, hiiva, suola ja jauhot - ei paljon yksinkertaisemmaksi tule) vain sekoitetaan keskenään, annetaan tekeytyä huoneenlämmössä, leikataan greipin kokoinen pala kuplinutta taikinaa ja laitetaan loput jääkaappiin, muotoillaan taikinapalasta leivän muotoinen mötikkä, annetaan kohota ja paistetaan. Uuniin lisäsin vielä ohjeessa neuvotun vesiastian (eli tässä tapauksessa uuninkestävän lasivuoan kannen) uunin pohjalle vesihöyryä tuottamaan, ja liekö juuri sen takia leivän kuori erityisen rapea ja sisus juuri sopivan kimmoisa, mehevä ja kuohkea. Täydellistä. Jopa kaksi viikkoa jääkaapissa säilyvää taikinaa tuli ensimmäisestä erästä riittävästi neljään mötikkään, joten leipäkauppaan ei tarvinne mennä ainakaan viikkoon. Paitsi ehkä ruisleivän takia, jota ilman en voi elää ja jota en ole vielä viitsinyt (eli kehannut, pohjoiskarjalaisittain) opetella itse tekemään. Asia kerrallaan.

Kommentit

  1. Vehnähöttöä tai ei niin hyvältä näyttää! Haluatko jakaa ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se löytyy englanninkielisenä mm. täältä: http://www.italianchef.com/nokneadbread.html, mittayksikköjen käännöksessä kätevimmäksi olen havainnut tämän sivuston: http://www.traditionaloven.com/conversions_of_measures/cooking_ingredients.html. Ja kiitos! Oikein yllätin itsenikin :)

      Poista
    2. Kiitos! Tuota täytyy kokeilla. Mun makunystyröitä kiehtoo ajatus tuoreesta leivästä joka päivä.

      Poista
    3. Voin kyllä suositella tuota kirjaa lämpimästi, vaikka takalipareesta huomasinkin että ehkä vielä parempi opus olisi ollut jatko-osa: Healthy Bread in Five Minutes a Day ;) Tuossa käydään läpi monta reseptiä ja niihin liittyviä ruokia, sekä leivontatekniikkaa.

      Poista
  2. Opetellaan yhdessä ruisleivän salat? Nim. ei ihan onnistu ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruisleipä on suhteellisen simppelijuttu oikeasti. Alkuun voi kokeilla sellaista hiivaan tehtyä leipää, mikä tehdään piimään. Juurikin on aika helppo tehdä ja sitä saa ostettua jostain (eko)kaupoista valmiinakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit