Pärettä koriin ja kotiin

Tulihan se meidänkin taloon viimein, supisuomalainen päreinen puunkantokori. Kyllä nyt kelpaa, ei rapise roskat lattialle lapsen syötäväksi. Hieman ehkä oli korin väsääjällä jäänyt viimeistelyt kesken, mutta ajan ja hiekkapaperin kanssa enimpiä tikkuja saa hioskella - jos katsoo sen tarpeelliseksi. Kopan ostokin suoritettiin perinteiseen tapaan markkinoilta. Tämä on muuten perinteellistä puunkantokoppaa pienempi malli, joka syö mielellään 30-40 senttisiä halkoja ja istuu tuohon takan nurkkaan kuin olisi siihen mittatilaustyönä tehty.

Takka puolestaan on Tulikiven mallistoa ja Anja nimeltään. Anja tuli meille asumaan hitusen ennen kuin muutimme kaksi vuotta sitten ja korvasi talon alkuperäisen ei-niin-hehkeän punatiilin somistetun ei-varaavan avotakan. Anja hurmasi meikäläisen välittömästi talon aikakauteen eli 50-lukuun istuvalla linjakkuudellaan - ja oli kätevästi tarjouksessakin vielä, heh. Tulikiven mallistosta ehkä ainut jonhon tykästyin muutenkaan, eli kävipä säkä. Pönttö- tahikka kaakeliuunikin oli alkujaan haaveissa, mutta hinta, tyyliseikat ja netistä luetut käyttäjäkokemukset ratkaisivat ostopäätöksen. Niin, etupäässä tietysti se silloinen tarjoushinta. Anja on lämminhenkinen persoona ja loimottaa olohuoneen nurkassa suunnilleen joka toinen ilta. Kuten kuvistakin näkee, Anjan välitöntä ympäristöä taas ei ole kahden vuoden loimottelustakaan huolimatta päästy viimeistelemään. Kuinka yllättävää.