Tapettiarkeologiaa

Eräänä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä heivasimme piltin hoitoon ja kapusimme mieheni kanssa unohdettuun yläkertaan purkuasiat mielissämme. Puhistuani riittävän pitkään mäntyisen seinäpaneelin ja nauloja sojottavien purkujätösten kanssa päätin siirtyä toimittamaan erittäin tärkeää purkutoimenpidettä, eli tapettikerrosten kuorimista. Päätökseen saattoi vaikuttaa myös se, että paperi irtoaa seinästä huomattavasti helpommin kuin haltex-levy (tms.) katosta.

Alkoi vanha kunnon "mitä seinät ovat syöneet"-leikki. Aikani kuorittua sain esille tuon hennon vaaleansinisen autotapetin, jonka alta uutta tapettikerrosta ei enää löytynyt. Se on siis se kuviopaperi, jolla tämä yläkerran makuuhuone on ensimmäisen kerran vuorattu vuonna 1951 (tai jotakin). Miten liikuttava kuvio, kuin pienen pojan huoneeseen tehty. Naapurien kertoman mukaan talomme rakennuttanut mies oli kuitenkin yksineläjä ja vannoutunut poikamies. Mieli tuli yhtäaikaa haikeaksi sekä alkoi villisti laukkaamaan, kun mietin että satuinkohan nyt löytämään tapettikerrosten alle haudattuja toiveita.