Suhteestani erinäisiin hedelmiin

Nyt seuraa paljastus, jonka takia varmaan menetän oikeuden Suomen kansalaisuuteen. Nimittäin, minä kun en välitä mansikoista. Kohtapa kerron, miksi. Ja mitä nämä tomaatinkuvat tässä postissa tekevät.

Kyllä, se on totta. Ovathan mansikat toki hyviä, enkä mansikkakakusta tai -rahkasta ole koskaan vielä kieltäytynyt, mutta sitä hehkutusta en oikein ymmärrä. Ihan yhtä hyviä ovat mustikat ja vadelmatkin, sekä omenat ja nektariinit ja luumut ja muut hedelmät. Eivät mansikat minusta ole mitään erikoisen herkullisia. Liekö syy mansikkatympeyteeni sitten kesämökin laajoissa mansikkaviljelmissä, joilta pienestä pitäen sain (lue: JOUDUIN) selkä vääränä kerätä kesän satoa purkitettavaksi ja säilöttäväksi. Mansikkatympeys jatkuu hilloon asti, sekään ei minusta ole niin kovin erikoista. Enemmän pidän vadelmahillosta, mutta hillojakin syön ihan armottoman vähän. Olisikohan siihenkin syynä se, että hillopulaa ei lapsuudenkodissani koskaan podettu. Kesät syksyt mökillä kerättiin milloin mitäkin luonnon antimia, eikä lapsityövoiman edustajille annettu erityisoikeuksia: kymmenen litran ämpäri oli täytettävä niin monta kertaa niin mansikoilla, mustikoilla kuin viinimarjoillakin että pensaat olivat tyhjinä tai joku ylempiarvoisempi henkilö (siis isäni) päätti, että nyt marjoja on tarpeeksi. Ja ehkä seuraavana päivänä voitaisiin jatkaa. Uuuhhhhhhh.

Mutta tomaatit! Mmm. Niitäkin mökillä kasvatettiin suurehkossa muovitetussa kasvihuoneessa, mutta jostain syystä tomaatin ja minun välistä suhdetta työleiri-jota-myös-mökiksi-kutsutaan ei onnistunut pilaamaan. Olen jo monta vuotta kasvattanut kesäisin tomaatteja vaihtelevalla menestyksellä, ja nyt talollisena haaveilen tietenkin kasvihuoneesta. Nyt olisi lääniä jolle sellaisen asettaa. Tarjolle tuli viime vuonna x kappaletta vanhoja talon ikkunoita, joista ehkä vielä jonain päivänä nousee pihallemme yhdistetty kasvihuone-huvimaja... nähtäväksi vaan jää, milloin. Kasvihuone on tomaatin kasvatuksessa siitä ehdoton, että kaupan tomaatit eivät ikinä koskaan milloinkaan maistu yhtä hyvälle kuin itse kasvatetut, eivätkä kylmää kestävät lajikkeet maussaan näytä yltävän kasvihuonelajikkeiden intensiivisyyteen, makeuteen ja mehukkuuteen.

Huomaan kuitenkin marjankeräyskammoni pikkuisen lientyneen vuosien mittaan. Tänä kesänä olen jopa harkinnut mustikkametsään lähtemistä, voitteko kuvitella! Aika alkaa olla kypsä mustikoiden keräämisen suhteen, mutta marjareissu jäänee ensi viikkoon, sillä: 

...tänä viikonloppuna herkutellaan Joensuun kesästä Ilosaarirokin merkeissä. Rokkia ei voi jättää väliin, olipa esiintyjäkaarti minkälainen hyvänsä. Pitkälti talkoovoimin rakentuvaa festaria olin minäkin eilen jälkikasvuineni pykäämässä, ja hieno tuotemyyntikoju saatiinkin porukalla aikaiseksi! Kaikki rokkityypit t-paitoja siis ostamaan viikonloppuna! :)