Kurkistuksia


 


Ujo koti täällä jälleen hei. Edessä viikonloppu kahdestaan poikasen kanssa, isä lähti isomman kirkon kylkeen poikain kanssa hummaamaan. Paljon on taas tekeillä, ja paljon on taas kesken. Tekeminen kun väkisinkin rytmittyy poikasen nukkuma-aikojen mukaan. Ja jossain välissä pitää blogatakin. Uhraan kuulkaa lukijani tähänkin postiin nyt arvokasta aikaa, jolloin voisin aloittaa vielä yhden suurella todennäköisyydellä kesken jäävän projektin.

Koska kudetyyny (tai Kudekudde!) ei yksinään riitä näemmä tyydyttämään tämän talouden trikookuteesta valmistettujen tuotteiden tarvetta, pääsi koukulle tummanharmaa kude. Tavoitteena matto. Vessaan vai makuuhuoneeseen, se jää nähtäväksi. Enon veistämä rukinlapa (nähty tässä postissa) taas inspiroi uusien tussien myötävaikutuksella ryhtymään luovaksi. Seinälle ripustetut luonnokset suorastaan huutavat paikallisen grafiikan pajan ja viime keväänä opitun silkkipainotaidon perään. "Tykkään siusta" -printti onkin kevään satoa, niitä on yllin kyllin jos ketä kiinnostaa..? ("Pieni poika" jäi yhtä vedoskertaa vaille kesken.)

Eikä eteisessä ole listoja vieläkään. Olen tullut siihen tulokseen, ettei ympäristöään voi hallita, ja kaikki yritykset siihen suuntaan ovat vain itsensä huijaamista. Ei ihminen voi hallita luontoa sen enempää kuin näköjään omaa asumustakaan. Vaikka taidankin tässä nyt puhua vain itsestäni. Keskityn siis itse kodin- ja puutarhanhoidon suhteen hallintayritysten sijaan muokkaamaan ympäristöäni siihen suuntaan, että se itsenäisesti saa rönsyillä siihen suuntaan kun halajaa, silleesä silmää miellyttävästi.

Hyvät viikonloput. Toivotaan aurinkoa enemmän kuin sadetta.

Kommentit

  1. :) sie puhut sammaa murretta ku mie. hienot on printit.

    VastaaPoista
  2. Onpa hauska sattuma. Osuin tänne jostain toisesta blogista pari päivää sitten rekisteröimättä mitenkään kirjoittajan nimeä ja ehdin selata vain muutaman edellisen postauksen. Tänään menin etsyyn ja aloin etsiä löytäisinkö myynnistä jotain samalta myyjältä jolta ostin muutama vuosi takaperin ihanat omenakuvioiset keittiöliinat. Outioutilla ei ollut myytävää, mutta blogilinkki löytyi ja se toi tänne :D

    Lisäksi täälläkin 9v yhteiseloa, joista pian 3v naimisissa ja sylissä elämän suuri ihme, joskin teidän poikasta vielä hieman pienempi käärö. :)

    Pieni on tämä internetin maailma.

    VastaaPoista
  3. Kiitos varista :)

    Ja hei sinnekin Onneli, hauska että polut kohtaa taas! Toivottavasti liinat on olleet mieluiset. Meikäläisen etsymeiningit on luovalla tauolla, mutta seuraavaksi voisin ruveta myymään kertynyttä varastoa ulosheittohintaan :P Katsellaan, kuunnellaan. Ja onnea sinnekin kääröläisestä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit