Naapurisatoa



Äidin naapuri toi sangollisen luumuja ja verotin tietenkin saaliista oman osuuteni. Sanoin tekeväni - heh - chutneya jos äiti tekee omistaan hilloa ja sitten vaihdellaan. Hillovaihtareita ollaan tänä syksynä harrastettu muidenkin kesken ja täytyy sanoa, että järjestely on varsin toimiva; kun tekee yhtä sorttia, vaihtamalla saa useampaa tilalle. Omenia ei meidän puusta tänä vuonna tullut kovin kummoisia määriä (kuvassa suunnilleen kaikki), mutta oma naapurimme tuli hätiin ja tarjosi tänään pensasaidan läpi osuutta runsaammasta omenansaaliistaan. Vielä tänään ei kuitenkaan päästy maistelemaan ovatko omenat makoisampia aidan tuolla puolen. Meidän omenat nimittäin ovat aika herkkuja, jos sallitte kehuskelun. Nämä punaiset yksilöt tulevat luultavasti noin viisikymmenvuotiaasta puusta, joka tukahtuu - taas yhden - tammen alle.

Viikonloppuna saatettiin vihdoin alulle operaatio Kangaspuut eli Kudontanurkan Pykäys Äitin Autotalliin. Mummolan eli nykyisen tätilän vintiltä löytyi kangaspuiden kadonnutta kampea etsiskellessä edesmenneen enoni veistämä rukinlapa.

Alan kuulostaa surkealta peräkammarin tytöltä kaikkine äitijuttuineni, mutta uskokaa kun sanon että on minulla elämäkin.

Kommentit

  1. Oi, minä tekisin myös chutneytä, jos vaan olisi omaa satoa. Mattoako meinasit alkaa kutomaan?

    Ihanat värit sinulla näissä kuvissa. Mukavaa vastapainoa tuolle sateen harmaudelle :9. Olen huomannut, että klikkailen tänne blogiisi melko usein :D... taidan olla vakilukijasi.

    VastaaPoista
  2. Kiitti Anna! Hauska saada viestejä sieltä lukijapuoleltakin :). Äitillä (taas näitä äitijuttuja, voi plääh) on ollut vuosikausia kolmekymmentämetrinen mattoloimi odottamassa että kangaspuut mahtuisivat taas jonnekin. Siinäpä meikäläiselle tekemistä lähiviikoiksi..

    VastaaPoista
  3. No mikspä ei. Kasausvaiheessa saattaa nyt mennä hetki ja pitää tekasta omillekin lattioille lämmikettä, mutta kyllä jossain vaiheessa ehtinee "tilaustöitäkin". Muistuta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit